Madonna, Arto, Silvio ja Kanye

Narsistisessa luonteessa on jotain kolkolla tavalla kiihottavaa.

Pohjattoman itserakkauden riivaama yksilö on tuhoava ja ympäristölleen vaarallinen, mutta myös polttavalla tavalla kaunis katsoa.

Narsistisia taiteilijoita on usein palvottu. Puolet lähipiiristään itsemurhaan riivannutta saksalaisohjaaja Rainer Werner Fassbinderia kuvataan aina termillä "loistava". Fassbinderiakin kammottavampi egohirviö, näyttelijä Klaus Kinski, ylevöitti itsensä kiukuttelullaan lähes taivaalliseen asemaan.

Myös Madonna, Italian pääministeri Silvio Berlusconi, kirjailija Arto Paasilinna ja vaikkapa filosofi Bertrand Russell ovat malliesimerkkejä yksilöistä, jotka lopulta haluavat vain itseään.

Viimeksi narsismi lihallistui räppäri Kanye Westissä, joka punki MTV:n videopalkintogaalassa estradille. Kesken kantritähti Taylor Swiftin kiitospuheen West nappasi mikrofonin tämän kädestä ja alkoi puputtaa omiaan. Sekavassa puheessaan West höpötti "maailman parhaasta musiikkivideosta", joka ei liittynyt Swiftiin eikä Westiin mitenkään.

Yhdysvaltain viestimet repivät tapahtuneesta kaiken irti. Jopa presidentti Obama kuvaili puhemuusikkoa termillä "jackass", taukki.

West onkin aikamme suurimpia narsisteja.

Hän on sekoillut gaaloissa ennenkin ja raivonnut itku kurkussa, jos ei ole sattunut voittamaan jotakin palkintoa. West on nimittänyt itseään "kaiken musiikin lopuksi" ja ilmoittanut olevansa Elviksen ohella maailman suurin viihdyttäjä.

West myös vastustaa lukemista, koska haluaa kohdata ihmisiä tosielämässä. Siitä huolimatta räppäri on koonnut "filosofisen" mietelausekokoelman Thank You and You're Welcome!, jonka ajatushippuja hän itse nimittää "kanyeismeiksi".

Mutta miksi Westiä ei rakasteta niin kuin vaikkapa Madonnaa? Eikö narsismia enää pidetäkään ihastuttavana piirteenä, kuten Fassbinderin ja Kinskin aikoina?

Saattaa olla.

Narsismin inflaatio voi johtua siitä, että se on nyky-yhteiskunnassa demokratisoitunut rahvaan huviksi. Enää ei tarvitse olla rikas tai lahjakas ruokkiakseen harhaista itserakkauttaan: valokeilaan kyllä pääsee, jos vain haluaa.

Ja mitä enemmän uusia narsisteja syntyy, sitä pienemmäksi jokaisen narsistin oma lebensraum kutistuu: toiselta narsistiltahan on mahdotonta odottaa sokeaa ihailua itseään kohtaan.

Siksi Westin narsismi on apealla tavalla huvittavaa. Hän voi verrata itseään Elvikseen, mutta se ei muuta sitä tosiseikkaa, että hän on laulutaidoton tusinapoppari.

Eipä silti, ei narsisti järkiperusteita kaipaa.

Itselleen hän on joka tapauksessa suurin ja kaunein.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi