|
HS.fi |
|
![]() |
|
Urpilainen on valmis kieltämään vaalituet kokonaan27.9.2009 22:00 | Päivitetty: 27.9.2009 22:05
Jutta Urpilainen Savonlinna. Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on valmis lopettamaan vaalituet kokonaan, kertovat Itä-Savo ja Länsi-Savo. Urpilainen sanoi lehdille, että tuen antaminen voitaisiin kieltää jopa ay-liikkeeltä ja yksityishenkilöiltä, samoin kuin liike-elämältä ja yhdistyksiltä. Ainoat vaalirahoituksen muodot olisivat valtion puoluetuki ja jäsenmaksut. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) sanoi sunnuntaina Radio Suomen Pääministerin haastattelutunnilla olevansa huolissaan vasemmistopuolueiden rahoituksesta, jos ay-liikkeiden tuet kielletään. Urpilainen vastasi, että huoli on turha, koska ay-liikkeen tuki on vain pieni osa Sdp:n budjetista. "Sdp:n budjetti on kymmenen miljoonaa euroa, josta ay-liikkeen osuus on noin 400 000 euroa", Urpilainen sanoi lehdille. Urpilainen on ensimmäinen, joka on väläyttänyt yksityisten ihmisten antaman tuen lopettamista. "Yksityishenkilöiden antaman tuen salliminen tarkoittaisi, että esimerkiksi vihreät ja kokoomus voisivat jatkossakin saada rahoitusta 'kummisediltään'."
Lisää aiheesta:Myös Korhonen pistäisi ay-rahat pannaan 29.9.2009 Tarasti toppuuttelee vaalirahoituksen uudistusehdotuksia 28.9.2009 Sasi: Vaalituen antaminen kuuluu kansalaisoikeuksiin 28.9.2009 Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|