Sosiaalidemokraattien johdon olisi jo aika havahtua

Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämä kysely puoluejohtajien suosiosta on varsinkin demareille karua luettavaa, mutta miettimisen aihetta se antaa myös keskustan puheenjohtajalle pääministeri Matti Vanhaselle.

Vanhanen arvioi jokunen viikko sitten pääministerin haastattelutunnilla, että hänen asemansa on vahvempi kuin tähän asti koskaan tällä hallituskaudella. Siinä hän on oikeassa, kun puhutaan keskustan sisäisestä tilanteesta. Mutta jos kysytään koko kansalta, ympäristöministeri Paula Lehtomäellä olisi vielä laajempi kannatus keskustan puheenjohtajaksi.

Näillä näkymin keskustan puheenjohtajuus ratkaistaan Vanhasen ja Lehtomäen välillä. Lehtomäki harkitsee vielä ensi vuoden alkuun asti, tavoitteleeko hän puheenjohtajuutta. Keskustan kannalta olisi sääli, jos Lehtomäki ei lähtisi kisaan mukaan, sillä henkilöpelit virkistävät aina kummasti keskustaa.

Puolueen piiristä on väläytelty, että puheenjohtajasta voitaisiin käydä neuvoa antava jäsenäänestys. Ajatus ei ole ollenkaan hassumpi. Sietää kuitenkin harkita perusteellisesti, kannattaako puheenjohtajaehdokkaiden lähteä kiertämään maakuntia vaalipaneelien merkeissä. Sdp:n puheenjohtajakamppailu osoitti, että ehdokkaat itsekin väsyvät toistamaan illasta toiseen samoja teesejään.

Jutta Urpilaiseen verrattuna Matti Vanhasen asema puolueessaan on sentään vielä hyvä. Urpilainen on kolmen suuren puolueen puheenjohtajista ainoa, joka ei saa kaksista kannatusta edes omiltaan. Ohi menevät niin Erkki Tuomioja kuin Eero Heinäluomakin.

Sdp:n puoluesihteerin Ari Korhosen kommentti kyselyyn oli, että mitään ongelmaa ei ole olemassakaan. Hänen mukaansa kenttä tukee puoluejohtoa, sanovat gallupit mitä tahansa. Kuinka kauan Sdp:n johdolla on varaa ummistaa silmänsä arvostelulta, jota puolueen sisälläkin kuuluu jo laidalta jos toiseltakin? Vaaleihin on aikaa vajaat puolitoista vuotta, joten puoluejohdon olisi pikkuhiljaa aika havahtua ympäröivään todellisuuteen, muun muassa puolueen matelevaan gallupkannatukseen.

Urpilaisen ura puheenjohtajana ei ole missään vaiheessa lähtenyt kunnolla lentoon. Tavoitteena oli pitää vanhat kannattajat ja houkutella lisäksi uusia keskiluokkaisia liikkuvia äänestäjiä. Kävikin päinvastoin: uusia äänestäjiä ei ole tullut, mutta vanhoista osa on kaikonnut joko nukkuviin tai suoraan perussuomalaisiin.

Veteraanidemari Antti Kalliomäki toivoo, että Urpilaiselle annettaisiin mahdollisuus onnistua (HS 9. 11.). Aikaa on ollut puolitoista vuotta, ja onnistumiset ovat yhä vähissä. Sdp:n oppositiopolitiikka on edelleen hakusessa. Tilannetta ei ainakaan helpota se, että Sdp:n toimivan johdon poliittinen kokemus on silmiinpistävän ohut. Kannatus suurissa kaupungeissa on pohjalukemissa.

Sdp:n saamattomuus ei toki ole yksinomaan puoluejohdon syytä. Puolueen kannattelu on jätetty puoluejohdon harteille, ja muut ovat siirtyneet katsomoon. Mutta miksi näin on käynyt? Sitä sietäisi Sdp:n puoluetoimistolla Helsingin Siltasaaressa miettiä.

Ainakaan toistaiseksi Urpilaiselle ei ole ilmaantumassa vakavasti otettavaa haastajaa. Erkki Tuomioja on tuomittu jäämään ikuiseksi kakkoseksi, ja Eero Heinäluoma kokeili pestiä jo kertaalleen – ellei häntä sitten ala kiinnostaa uusintayritys.

Puolueen johdon valitsee puoluekokous; siihen eivät ulkopuoliset pääse vaikuttamaan. Mutta sekä keskustassa että Sdp:ssä sietää hetki miettiä, kannattaisiko yleinen mielipide jotenkin ottaa henkilövalinnoissa huomioon. Puolueen puheenjohtajan persoonalla ja karismalla on paljon merkitystä silloin, kun liikkuva äänestäjä tekee päätöstään.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi