HS.fi

Suomi ei pysty vastaanottamaan kiireellistä hoitoa vaativia pakolaisia

12.11.2009 6:00

Eri puolilla maailmaa odottaa Suomeen pääsyä vajaat 30 kiireellistä sijoitusta tarvitsevaa pakolaista, joille ei järjesty Suomesta kuntapaikkaa.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on pyytänyt Suomelta näiden hätätapauksiksi luokiteltujen pakolaisten sijoittamista jo kuukausia sitten, ja Suomi on sitoutunut sijoittamaan heidät viipymättä.

Maahanmuuttovirasto on myöntänyt heille oleskeluluvat jo viime heinäkuussa.

Maahanmuuttovirasto on Työ- ja elinkeinokeskusten kautta tarjonnut heitä eri puolille Suomea, mutta yksikään kunta ei ole suostunut ottamaan heitä vastaan.

Joukossa on muun muassa afrikkalaisia, sotien ja levottomuuksien jäljiltä vaikeista lääketieteellisistä vaivoista kärsiviä suurperheiden äitejä lapsineen.

Kuntien nihkeän suhtautumisen yhtenä syynä on rahakiista valtion ja kuntien välillä.

Valtio maksaa pakolaisten sijoittamisen kolmen ensimmäisen vuoden kulut ja lisäksi erityistä tukea tarvitsevien kulut jopa kymmenen vuoden ajan.

Kuntien mielestä valtion maksama korvaus on liian pieni. Korvauksiin on suunnitteilla korotuksia ensi vuoden budjetissa.

Toisena syynä on Suomesta turvapaikkaa hakevien määrän roima kasvu parin viime vuoden aikana.

Kuntien maahanmuuttajapalveluiden henkilökunta ja rahat eivät tahdo riittää kaikkien pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden auttamiseen.

Suomi on joutunut ilmoittamaan UNHCR:lle, että se ei toistaiseksi pysty vastaanottamaan niin sanottuja hätätapauksia.

Heitä on viime vuosina otettu noin sata vuosittain.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi