|
HS.fi |
|
![]() |
|
Finnair: Lakosta miljoonien eurojen tappiot joka päivä14.11.2009 15:31 | Päivitetty: 15.11.2009 11:33 Jokainen lakkopäivä merkitsee Finnairille miljoonien eurojen tappiota. Johtaja Taneli Hassisen mukaan menetykset ovat 2,5–5 miljoonaa euroa päivässä. Haarukka on näin suuri, koska tässä vaiheessa ei vielä tiedetä uudelleen reititettävien matkojen kustannuksia. Suurin osa tappioista aiheutuu tuottojen menetyksestä. "Jos lakko jatkuu yli seitsemän päivää, palkanmaksu loppuu tuhansilta finnairilaisilta", Hassinen kertoi sunnuntaina.
Finnair-konsernin henkilöstömäärä on noin 9 500. Heille riittää lakon aikana työtä vaihtelevasti. Esimerkiksi lentävä henkilökunta on tyystin vailla työtehtäviä, kun taas mekaanikot huoltavat muidenkin yhtiöiden koneita. Ilman lakkoakin Finnair on tekemässä tältä vuodelta erittäin raskaat tappiot. Heinä syyskuussa tappio oli 28 miljoonaa euroa. Finnairin henkilöstöjohtajan Anssi Komulaisen mukaan lakko syö ne säästöt, jotka muut henkilöstöryhmät ovat suurella vaivalla saaneet aikaan.
Osa Finnairin lennoista jää jo tänään lentämättä maanantaina alkavan lentäjien lakon vuoksi. Yhtiö peruu kaikki Helsinki-Vantaalta lähtevät kaukoreittilennot sekä sellaiset Euroopan- ja kotimaanlennot, joissa kone jäisi yöksi matkakohteeseen. Huomisen reittilennot perutaan todennäköisesti kokonaan. Lomalennot eli seuramatkojen osana myytävät lennot Finnair pyrkii hoitamaan. Finnair suosittelee asiakkailleen matkustusajankohdan siirtämistä, mikäli lento peruutetaan lakon vuoksi. Lakko koskettaa varovaisesti arvioiden kymmeniätuhansia ihmisiä. Finnairin lennoilla liikkuu päivittäin noin 25 000 matkustajaa.
Muualla HS.fi:ssä:Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|