Luota minuun, olen toimittaja

Luottamus toimii kummallisesti. Tuntemattomiin ihmisiin ei yleensä luoteta, mutta omiin vanhoihin ystäviin tai puolisoon uskotaan kuin vuoreen.

Perussääntö menee niin, että mitä paremmin tunnet jonkun henkilökohtaisesti, sitä luotettavampi hän on.

Tästä on kuitenkin kaksi poikkeusta. Jos joku ystävistäsi alkaa kertoa elämästään hieman liikaa, luottamus alkaa karista. Todella oudot jutut tai erittäin nolot sattumukset kannattaa pitää omana tietona, koska jossain vaiheessa tuttavallisuuden raja ylittyy ja ystäväsi alkavat pitää sinua outona.

Luottamus toiseen alkaa karista, jos tunnet hänet liian hyvin. Parisuhteessa nolot jutut muuttuvat seuraavan riidan lyömäaseiksi. Sen jälkeen luottamus on mennyt, ainakin hetkeksi.

Toinen poikkeus ovat poliitikot ja toimittajat. Heihin pitää luottaa, vaikka et tunnekaan heitä henkilökohtaisesti. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että haluat nukkua yösi rauhassa.

Kukaan normaali ihminen ei halua miettiä jatkuvasti, että ”joku” tuolla ”jossain” kusettaa meitä. Muutoin muutut salaliittoteoreetikoksi ja päädyt ensimmäiseen poikkeusluokkaan: oudoksi tyypiksi, joka pilaa viattomimmankin baari-illan monologilla demarimafiasta, etelän mediasta tai homokaasusta.

Tosin poliitikoilta vaaditaan yhä enemmän läpinäkyvyyttä ja avoimuutta. Toimittajat tykkäävät penkoa poliitikkojen taustoja ja erityisesti heidän yksityiselämäänsä. Mikään ei ole hauskempaa kuin lautaeriä piilotteleva ja nettideittaileva pääministeri, jonka talo meni vihdoin kaupaksi.

Toimittajat ovat vielä toistaiseksi säästyneet julkisuuden kiroilta. Politiikan toimittajan ei tarvitse kertoa julkisesti, mitä puoluetta äänestää, teknologiatoimittaja ei kerro kännykkämerkkiään eikä kaupunkitoimittaja omaa mielipidettään Kontulasta tai Westendistä.

Yhdysvalloissa muutama toimittaja on puolivahingossa lipsauttanut omia mielipiteitään Facebook-verkkopalveluun tai omaan internetpäiväkirjaansa, jonka jälkeen päätoimittaja on yleensä kieltänyt toimittajilta verkkopalveluiden käytön.

Tämä sotii luottamuksen perussääntöä vastaan: luotat ihmisiin, jotka tunnet. Toimituksissa taas ajatellaan, että tietynlainen tuntemattomuus lisää luotettavuutta. Uutiset ovat puhdasta tietoa, joiden arvo tulee niitä julkaisevasta lehdestä tai tv-kanavasta, ilman yksittäisen toimittajan mielipiteitä.

Mutta olisiko toimittaja vielä luotettavampi, jos lukija tietäisi tämän olevan naimisissa ison pörssiyhtiön johtajan tai vasemmistovaikuttajan kanssa? Tai että yksi toimittaja on ollut aktiivinen Maan ystävä ja fennovegaani, toinen taas ravaa vapaaehtoisilla maanpuolustuskursseilla ja laulaa kirkkokuorossa?

Toki toimittajienkin avoimuudessa raja on vedettävä johonkin. Yhdysvaltainen toimittaja Jeff Jarvis, joka tunnetaan paremmin Google-asiantuntijana, ylitti outouden rajan blogissaan. Jarvisin blogi (buzzmachine.com) kommentoi erittäin asiantuntevasti median nykytilaa ja eturauhassyöpää, jota Jarvis sairastaa.

Siinä vaiheessa, kun kallispalkkainen luennoitsija ja brittiläisen Guardian-lehden kolumnisti murehtii pippelinsä näyttävän leikkauksen jälkeen liian pieneltä, on ehkä käytettävä englannin sanaa ”overshare”. Se tarkoittaa henkilön jakavan elämäänsä hieman liian avoimesti verkossa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi