|
HS.fi |
|
![]() |
|
Kolmen kuukauden salailu28.12.2009 3:00 jenniina nummela
Kun Saara Halonen lopulta kertoi raskaudestaan, uutisen kuulivat ensin parin vanhemmat. Oiva on pian jo kaksivuotias. "Kenelle sinä oikein neulot vauvanpeittoa?" ihmettelivät helsinkiläisen kätilöopiskelijan Saara Halosen kaverit muutama vuosi sitten. Halosella oli paljon seliteltävää, sillä hän halusi miehensä Kimmo Halosen kanssa salata raskautensa muilta kahdennentoista viikon ultraäänitutkimukseen asti. "Peittely oli hankalaa. Piti leikkiä reipasta, vaikka oksetti", pian kaksivuotiaan Oivan äiti muistelee. Halonen salaili asiaa, koska hän pelkäsi, että jotakin menisi pieleen. Aiheesta puhumista hankaloitti myös se, että tuolloin 25-vuotiaan Halosen läheisillä ystävillä ei ollut lapsia. "Emme olleet puhuneet kavereille siitä, että haluaisimme vauvan." Vaikeinta oli salata asia omalta äidiltä. "Se oli melkein ylivoimasta. Olisin halunnut sanoa, että nyt oksettaa ja jännittää." Lisää aiheesta:Milloin julkistaa raskaus? 28.12.2009 Työkaverit tunsivat riskit 28.12.2009 Ilouutinen levisi heti 28.12.2009 Mahakuvia blogiin 28.12.2009 Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi |
|