|
HS.fi |
|
![]() |
|
|
VÄRKKÄÄ KOTIIN
Pullonkorkit uuteen käyttöön14.2.2010 3:00 Liisa Takala
Pullonkorkit palvelevat keittiössä pannunalusina. Niiden avulla kuvioidaan myös liina pöydän piristeeksi. Pullonkorkit ovat hyvää ja halpaa materiaalia askarteluun. Niistä voi koota kätevän ja kauniin pannunalusen, joka kootaan yhteen rautalangasta pätkityillä piikeillä. Pullonkorkki toimii hyvin myös leimasimena. Pallokuviot syntyvät pyöräyttämällä korkilla kankaanpainoväriä kankaan pintaan. Silittämisen jälkeen liina kestää myös konepesua. Pannunaluseen tarvitset pullonkorkkeja, puukon, hiekkapaperia, 1–2 millimetrin rautalankaa, sivuleikkurit, puikurin ja liimaa. Pöytäliinaan tarvitset pellavakangasta, sakset, mittanauhan, pullonkorkin, kankaanpainoväriä, suojamuovia, paperilautasen, silitysraudan ja -laudan, helmilankaa, kirjontaneulan sekä ompelulankaa ja -koneen. Pannunalunen 1. Leikkaa korkit kahtia puukon avulla painamalla. Hio leikkuupinnat sileiksi hiekkapaperiin hankaamalla. 2. Sommittele korkit alustaksi haluttuun järjestykseen. 3. Korkit liitetään toisiinsa riveittäin. Työ helpottuu, jos piirrät paperille apuviivoja. 4. Pätki rautalangasta sivuleikkureilla kahden sentin piikkejä. 5. Paina puikurilla piikeille kolot korkkien liitoskohtiin samalle korkeudelle esim. sentin paksuisella puupalalla. 6. Sipaise liimaa piikin päähän ja paina se korkin koloon. Paina toinen pää seuraavan korkin koloon. Liitä korkit näin riveiksi. 7. Liitä korkkirivit toisiinsa vastaavasti poikittaisilla piikeillä. 8. Liitä uloimmat, limittäin asettuvat korkit riveihin viistoilla piikeillä, sovita ja merkitse kiinnityspisteet ensin lyijykynällä. Palloliina 1. Leikkaa kankaasta halutun kokoinen (50 x 140 cm) pala. Kutista kangas pesemällä. Silitä. 2. Suojaa työpöytä muovilla ja aseta kangas sen päälle. Paksu pellava pysyy painaessa hyvin paikoillaan; kiinnitä ohuempi kangas reunoistaan alustaan esimerkiksi maalarinteipillä. 3. Mittaa ja merkitse kankaaseen pisteet kevyesti lyijykynällä 10 sentin välein. 4. Siirrä kangasväriä lautaselle. Painalla korkin pohja kevyesti väriin ja sitten kankaalle pisteeseen. Pyöräytä korkkia, jotta väri levittyy tasaisesti. Kuvioi näin koko kankaan pinta. Anna kuivua. 5. Kiinnitä väri silittämällä kangas nurjalta puolelta sille sopivalla lämmöllä. 6. Kirjo pallojen reunoille etupistoja helmilangalla. Älä solmi lankaa vaan jätä siihen aloitushäntä, pujottele langanpäät lopuksi nurjalle pistoihin. 7. Huolittele kankaan reunat. Silitä reunoilta päärmeet ja ompele ne. Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi |
|