HS.fi

Vertailussa neljä venäläistä ravintolaa

31.3.2010 11:07

anna hämäläinen

Sokkeloinen Saslik yllätti iloisesti.

Sokkeloinen Saslik yllätti iloisesti.

Sokkeloinen Saslik

Lähes 40 vuotta toiminut Saslik on sokkeloinen paikka: saleja on kaksi ja kabinetteja jopa kahdeksan. Vuodesta 1994 Saslikin ovat omistaneet Anne ja Sakari Tainion A & S Ravintolat.

Odotukset Saslikin ruokaa kohtaan eivät olleet kummoiset, sillä olen saanut sieltä vasemmalla kädellä tehtyjä tuotoksia.

Sekä minä että Venäjä-asiantuntijavieraani yllätyimme ruuan hyvästä laadusta iloisesti.

Tattijuliennessa (9,70 e) oli hyvässä suhteessa smetanaa ja herkkutatteja, jotka tosin jälleen olivat turhan pieninä silppuina.

Borssikeitossa (10,20 e) oli vahva punajuuren maku, jota keittiö ei ollut peittänyt liian suurella määrällä etikkaa.

Lammassaslikin (28,70 e) liha oli pehmeää ja hyvin maustettua. Valkosipulikastike oli yllättävän laimea. Vuohenjuustoperuna oli lehtevää, mutta ei liian juustoista. Uunijäätelö (kahdelle 26,60 e) oli uljas luomus, ja niin iso, että emme sitä saaneet loppuun syötyä, vaikka mieli olisi tehnyt.

Saslik tarjoaa karhua monessa muodossa, kallein on 98,20 euron karhunfileesaslikki.

Teemu Luukka


Neitsytpolku 12, 09 7425 5500, www.asrestaurants.com

Avoinna ma–pe 12–23.

Sentään kelpo Kasakka

Myös Kasakka on sinnitellyt 40 vuotta paikoillaan. Kaikki kliseet ja roina ovat ehtineet asettua paikoilleen ja vähän pölyttyäkin. Kasakka kuuluu nykyään mm. eri kalanimisiä ravintoloita (Punavuoren ahven jne) pyörittävään Delifox-ketjuun.

Ruokalista on suunnilleen samaa kuin muissakin venäläisissä. Mutta venäläisen kokin tarjoukset olivat epätavallisen maukkaita. Tattijulienne (14 e) juustokuorrutuksen alla oli prikulleen sellainen kuin piti, ja muhevaa, nautaista, oli myös borssi (10 e).

Eikä ollut valittamista ravintolan omissa lammaspelmeneissäkään (11 e). Lammasta löytyi listalta myös saslikkina (25 e) tai parillalla poron ja härän kanssa (39 e). Karhun ulkofileetä taikinakuoressa olisi saanut 59 eurolla.

Voisula pulppusi vieraani kieviläisen kotletin (22 e) uumenista juuri niin kuin kuuluukin.

Mutta, mutta, mutta... ruokailu tyssäsi siihen, kun broilerin leivityksestä löytyi hius.

Donin kasakoiden jälkeläiseksi esittäytynyt naistarjoilija otti tilanteen mallikelpoisesti. Pahoittelut olivat asianmukaisen kauhistuneita ja hyvitykseksi tuotiin iso uunijäätelö.

Anna Paljakka


Meritullinkatu 13, 09 350 84760

www.kasakka.fi

Avoinna ma–pe 17–24,

la 15–24, su 13–20.

Töölön Troikka

Troikan nimellä tästä töölöläisosoitteesta on saanut venäläistä ruokaa vuodesta 1968. Nykyisin ravintolan omistaa viiden suomalaisen hallitsema Russian Ad Restaurants.

Ravintola on sisustettu lämpimästi tsaarinvallan ajan tyyppisellä kitsillä. Listalta löytyvät ne samat maustehärät ja uunijäätelöt kuin muistakin Helsingin venäläisistä ravintoloista, mutta myös jänispataa ja villisikaa.

Sieniruukku juliennessa (10,30 e) oli kaksi pientä smetanaista annosta: tattiruukussa oli liikaa pippuria ja suolaa, ja sieni oli murskattu liian pieniksi paloiksi. Haapasieniversio oli lempeämpi.

Borssi (pieni 9,80 e, iso 14,50 e) oli etikkainen ja vetinen. Kalaseljankassa (9,80 e, iso 14,50 e) maistui liikaa tomaattisose.

Saslikissa (22 e) oli hyvän makuista lammasta, mutta se oli sitkeää. Kylmä tomaattikermakastike maistui enemmän tehtaan kuin kokin valmistamalta. Valkosipuliperunat olivat herkullisia.

Parasta olivat jälkiruuat. Siperian jääkarpaloiden (8,50 e) toffeekastike oli hyvää, ja supermakeassa uunijäätelössä (11 e) oli kaunis ohut marenkikuorrutus.

Teemu Luukka


Caloniuksenkatu 3,

09 445 229

www.troikka.fi

Avoinna ti–pe 17–24, la 15–24

Edustava Bellevue

Bellevuen 90 vuoden perspektiivi näkyy ravintolan sokkeloissa: hienoja yksityiskohtia, eri-ikäisen tavaran kerrostumia.

Keskiviikkoiltanakin oli paljon väkeä. Kenties heitä houkutteli Suomessa kasvatetun sammen kaviaari, päivän hinta 95 e / 50g. Tai karhunpaisti ruukussa 69 e.

Tilasimme alle borssia (10,80 e) ja saimme pyynnöstä myös tattijuliennen, vaikka sitä ei ollut listalla (12,80 e). Mutta herkkutatteja sienet eivät olleet, eikä niitä ollut leikattu tikkumaisiksi.

Borssi oli mainiota, siinä maistui vuosikymmenien kokemus, mutta yllättävän vahva etikka.

Lammasta nautittiin kahdessa muodossa. Lammaspelmeneissä (15,50 e) oli odottamatta maustepippuria. Tattikastike olisi sopinut niihin herkkusieniä paremmin.

Karitsanpotka (24,70 e) oli mureaa mutta maustamatonta.

Uunijäätelö (9,80 e) oli mainiota ohuen kinuskikuoren alla, samoin musta tee vadelmahillon kera (3,50 e).

Viimeiset 35 vuotta Bellevuen lista ja ilme ovat olleet Rivoli-ketjun Ragni Rissasen käsissä.

Anna Paljakka


Rahapajankatu 3, 09 179 560 09

www.restaurantbellevue.com

Avoinna ti–pe 11–24, la 17–24 (24.4. saakka klo13–24), su–ma suljettu.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

--%>