HS.fi

Myssypäät

22.4.2010 14:47

"Me olemme paavi!" riemuitsi saksalaisen sanomalehden etusivu viisi vuotta sitten.

78-vuotiaasta Joseph Alois Ratzingerista oli juuri kuoriutunut Benedictus XVI, ensimmäinen täysverinen saksalaispaavi lähes vuosituhanteen.

Monet maailman 1,12 miljardista katolilaisesta pitivät valintaa onnistuneena. Ratzinger nimittäin omasi vahvan teologisen tietämyksen, osallistuihan hän jo nuorena neuvonantajana tarunhohtoiseen Vatikaanin toiseen konsiiliin. Uudistusmielisissä piireissä saksalaiskonservatiivi synnytti kuitenkin ahdistusta.

Benedictuksen Hitler Jugendissa viettämiä reippailuvuosia ei katsottu hyvällä, vaikka "isä" itse vakuuttelikin olleensa ryhmänsä veltoimpia ja lintsaavimpia jäseniä.

Myös ulkoteologiset seikat vaikuttivat paavin julkisuuskuvaan: häijynnäköistä sakemannia alettiin verrata Darth Vaderiin, Tähtien sodistakin tuttuun galaktisen keisarikunnan ylipäällikköön.

Lopulta kolmoiskruunuksi kasan päälle lötsähti vielä vastenmielinen lapsenmakausskandaali.

Näyttäähän vahvasti siltä, että Ratzinger olisi peitellyt yhdysvaltalaisen pedofiilipapin tekemisiä 80-luvun puolivälissä.

Ihmiset raivostuivat.

Jopa ateisti-isäntä Richard Dawkins äityi nimittämään Benedictusta "väijyväksi vanhaksi kaapuroistoksi" ja vaati tämän pidättämistä tulevalla syyskuun Britannian-vierailulla.

Sinänsä oikeutetusta keuhkoamisesta huolimatta on varsin epätodennäköistä, että Benedictukselle tehtäisiin syksyllä pinochetit.

Lastenraiskaajien jälkien peittely ei ehkä ole rikoksista lutuisimpia, mutta silti on muistettava millaisesta instituutiosta Ratzinger tulee.

Ajatellaanpa vaikka murhista ja raiskauksista kuulua Benedictus IX:tä (1012–1056), jota aikalaiset nimittivät "helvetistä tulleeksi demoniksi papin kaavussa" tai insestistä ja kardinaalin kastroinneista syytettyä Johannes XII:ta.

Historian hämärään luonnollisestikin jäänee tieto siitä, mitkä syytteistä olivat aiheellisia, ja mitkä poliittiseen juonitteluun liittyvää perusteetonta loanheittoa.

Tosiasia on kuitenkin se, ettei paaviuden historia kauneudellaan loista ja sen liejuun tuppaavat helposti hukkumaan ne puhtaammatkin yksilöt.

Viime sunnuntaina paavi meni Maltalle ja ratkesi tapojensa vastaisesti parkumaan. Hyväksikäytetyille miehille hän vakuutteli kyynelsilmin, että kirkko tulee tutkimaan kaikki tapaukset.

No, sepäs vasta huojentavaa.

Mikä onkaan tyynnyttävämpää kuultavaa salailuun taipuvaisen, itseään erehtymättömänä pitävän ihmisen suusta.

Kutkuttavaa on myös se, riittääkö minkäänlaisen saastan valoon saattaminen horjuttamaan paavinistuimen pyhyyttä katolisen maailman silmissä. Syytä ehkä olisi.

Meille lopuille 5,7 miljardille maapallon asukille paavi kun on kuitenkin vain pannumyssy päässään köpöttävä vanha äijä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

--%>