|
HS.fi |
|
![]() |
|
Helsinki joutunee yhtiöittämään sataman ja Palmian23.4.2010 4:30 Suunnitteilla oleva laki määräisi kunnat yhtiöittämään liikelaitoksensa, jos ne kilpailevat markkinoilla muiden yritysten kanssa. Se korottaisi liikelaitosten veroja satoja miljoonia euroja, ja ne olisivat pois kunnilta. Toukokuun lopussa valmistuva lakiesitys määrää, missä muodossa kunta voi harjoittaa markkinaehtoista toimintaa. Eduskunnan on tarkoitus käsitellä lakiesitystä syksyllä, ja laki tulisi voimaan ensi vuoden aikana. EU:n komissio otti äskettäin kantaa kunnallisiin liikelaitoksiin. Komission mukaan kilpailullisilla markkinoilla toimivat kunnalliset liikelaitokset tulisi yhtiöittää. Komissio otti erityisesti kantaa Helsingin kaupungin Palmia-liikelaitokseen.
Uusi laki ei koskisi pelkästään paljon puhuttuja liikelaitoksia, vaan kaikkea muutakin toimintaa, jossa kunta toimii kilpailutilanteessa markkinoilla. "Sellaisessa toiminnassa kunnat joutuvat muodostamaan joko yhtiön, yhteisön tai säätiön", lainsäädäntöneuvos Auli Valli-Lintu kertoo. Auli Valli-Lintu sanoo, että uutta yhtiöittämisvelvollisuutta on valmisteltu juuri siksi, että komission päätöstä on ennakoitu. Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen sanoo, ettei Palmia-uutinen yllättänyt. Pajunen kertoo, että Helsinki on tehnyt Palmian yhtiöittämisjärjestelyjä jo jonkin aikaa.
Yhtiöittämispakko koskee tulevaisuudessa todennäköisesti myös Helsingin Energiaa ja Helsingin Satamaa. Helsingin Energia on tulouttanut kaupungille viime vuosina 200–300 miljoonaa euroa vuodessa. Jos Helsingin Energian tulos säilyisi nykytasolla, energiayhtiö joutuisi yhtiöittämisen jälkeen maksamaan lisää veroa noin 50 miljoonaa euroa vuodessa. Se olisi poissa helsinkiläisten palveluista. Pajunen katsoo, ettei kilpailusääntelyn pitäisi koskea energiaa. "Energiatoimialaa ei voi mitata samalla mittarilla kuin Palmiaa", Pajunen sanoo. Helsingin Satama kilpailee muiden satamien kanssa, joista esimerkiksi Kotkan satama on osakeyhtiö. Helsingin olisikin vaikea perustella, miksi Helsingin Satama jätettäisiin yhtiöittämisen ulkopuolelle. Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|