HS.fi

Koulun entistä rehtoria syytetään koulukiusaamisesta

Lapsia roikotettiin pää alaspäin aamunavauksessa

Julkaistu: 18.8.2005 lehdessä osastolla Kotimaa

LOHJA. Nummi-Pusulan Hyrsylän koulun entistä rehtoria syytetään koulukiusaamisesta.

Nyt sairauseläkkeellä oleva rehtori sai keskiviikkona Lohjan käräjäoikeudessa syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta. Kihlakunnansyyttäjä Krista Soukolan mukaan mies on käyttänyt opetuksessaan nöyryyttäviä opetus- ja kurinpitokeinoja ja alistanut 11-12-vuotiaat lapset toistensa pilkanteolle.

Yhdistetyn viidennen ja kuudennen luokan opettajana toiminut mies oli muun muassa roikottanut oppilaita jaloista pää alaspäin aamunavauksessa toisten oppilaiden edessä. Hiljaisella äänellä vastanneet oppilaat joutuivat luokan eteen niin sanotulle taikalaatalle sanomaan asiansa kuuluvammin. Lisäksi rehtori oli jättänyt lapset usein ilman valvontaa.

Vastaaja kiisti syytteen. Miehen mukaan oppilaiden roikottaminen oli "fyysistä hassuttelua", josta oppilaat olivat pitäneet. Kyse ei hänen mukaansa ollut rangaistuksesta.

"Taikalaatta" oli miehen mukaan lempeä keino saada lapset puhumaan lujempaa.

Syytetyn avustajan, asianajaja Risto Tuomasen mukaan opettajaa ei voida tuomita virkavelvollisuuden rikkomisesta, koska opettajille ei ole laissa määrätty käyttäytymissääntöjä kuten muille virkamiehille.

Väitetyt kiusaustapaukset ovat sattuneet vuoden 2000 syyskuun ja kevään 2004 välisenä aikana. Rikosilmoituksen rehtorista teki Nummi-Pusulan kunnanhallituksen varapuheenjohtaja keväällä 2004.

Syyttäjän mukaan miehen käyttämiä opetusmenetelmiä on perusteltua epäillä asiattomiksi. Soukola totesi oppilaita pilkatun ulkonäön ja älykkyyden perusteella. Oppilaita oli myös laitettu konttaamaan luokan lattialla. Syytteen mukaan rehtori oli lisäksi nostanut oppilaita olkapäälleen ja taputtanut selkään pikkuvauvojen röyhtäyttämisen tapaan.

Oikeudessa kuultiin oppilaiden vanhempia, kahta opettajaa sekä kolmen oppilaan videoidut poliisikuulustelut. Sekä vanhemmat, opettajat että nyt 14-16-vuotiaat oppilaat olivat yhtä mieltä siitä, ettei silmätikuksi joutuminen ollut hauskaa vaan pikemminkin ahdistavaa. Osa lapsista kärsi vatsakivuista ja päänsäryistä. Yksi oppilas oli vaihtanut koulua, koska pelkäsi rehtoria.

Lasten kotona tapahtumista ei juuri tiedetty, sillä lapset alkoivat avautua vasta, kun asia eteni poliisitutkintaan. Opettajien toditusten mukaan nolaamisen kohteiksi joutuivat etenkin hiljaiset ja arat lapset.

Oikeus lykkäsi asian käsittelyä puolustuksen todistelua varten, koska avustaja ei ollut ehtinyt paneutua oikeudenkäyntiasiakirjoihin.

Nummi-Pusulassa on käyty viime vuosina useita kädenvääntöjä luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden välillä. Esimerkiksi kunnan koulutoimenjohtaja irtisanoutui kesäkuussa virastaan työpaikkakiusaamisen takia. Kunnanjohtaja erosi keväällä 2004, ja vanavedessä lähti kunnansihteeri. Viime vuonna välienselvittely tuotti kymmenkunta oikaisuvaatimusta, valitusta tai rikosilmoitusta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi