KIRJAT

Kirjan tekijä tietää, mutta teos ei kerro

Ilta-Sanomien historiikki vaikenee lehden vaikeista asioista
Timo Kilpi osoittaa, että politiikan viihteellistyminen ei ole uusi ilmiö

Iltapäivälehden omien kriteereiden mukaan Timo Kilven kirjoittamaa Ilta-Sanomien 75-vuotishistoriikkia Uutisia, historiaa ja puheenaiheita voisi tuskin pitää onnistuneena. Uutisia ei kerrota silloinkaan, kun niistä on tietoa.

Historiaa on liikaakin, ja usein epäolennaista. Puheenaiheita kirja suorastaan karttaa. Kirja ei ole värikäs ja kuvia kumartamaton, kuten kohteensa, vaan säyseä ja virallisen varovainen.

Lehdenteon katoavaa ja kadonnutta perinnettä ikuistaessaan ja kerätessään Ilta-Sanomien väen suullista perimätietoa Timo Kilpi on tehnyt arvokkaan työn. Toimitustyön kronikkana se kiinnostaa varmasti alan veteraaneja.

Nykyisin mahtavan ja pelätyn iltapäivälehden historia on vaatimaton. Lehti, jonka sinnikäs ja rohkea uutistyö pakotti pääministeri Anneli Jäätteenmäen eroamaan, oli vuonna 2003 ollut täysin itsenäinen vasta kaksi vuosikymmentä. Ilta-Sanomat perustettiin vastaamaan Mäntsälän kapinaan 1932. Syy, kuten samalla istumalla ilman markkinatutkimuksia keksaistu nimikin paljastaa, on kuitenkin arkinen: tarvittiin lisälehti sille, mikä ei Helsingin Sanomiin ehtinyt tai mahtunut. Ilta-Sanomien olemassaolon oikeutti vain aikataulu. Toisella mantereella järjestetyt olympialaiset ja nyrkkeilyn MM-ottelut saatiin julki Ilta-Sanomissa. Lehteä johdettiin Helsingin Sanomista ja resurssit olivat vähäiset. Toimitussihteeri Maija-Liisa Heini koki jo 1956, että emälehden toimittajat "suhtautuivat ylenantavasti" Ilta-Sanomien väkeen.

Nyt 50 vuotta myöhemminkin iltapäivälehden tekijät kokevat täysin aiheetonta alemmuudentuntoa ja joskus vainoharhaista epäluuloa muuta mediaa kohtaan.

Vaikka Ilta-Sanomat oli teoriassa vapaa turhasta virallisuudesta tai arvostuksestakin, se oli 1970-luvulla yhtä suomettunut kuin kaikki muutkin.

Timo Kilpi on jälkiviisas väittäessään, että Ilta-Sanomat paljasti presidentti Kekkosen huonon terveydentilan 1974. Saksan valtiovierailua raportoidessa kerrottiin kyllä, että presidentti näki puhetekstin huonosti, mutta juttu nimenomaan kuittaa tapauksen huumorilla. Sisäpiiri saattoi tietää totuuden, mutta lukijoille sitä ei paljastettu.

Juuri se on median suomettumisen tunkkainen ydin.

Ei ole historiikin vika, ettei Ilta-Sanomilla siis ollut sanottavaa yhteiskunnallista merkitystä 60 vuoteen. Se taas on historiikin vika, että tyhjään on käytettävä 198 sivua.

Sivulla 199 vihdoin " Ilta-Sanomat itsenäistyy". Vesa-Pekka Koljonen aloitti kunniakkaan, lähes 20-vuotisen päätoimittajakautensa 1983. Aisapariksi tuli uutisvoittojen metsästäjä Hannu Savola, jonka traaginen kuolema on iso menetys Ilta-Sanomille ja koko lehdistölle.

Viimeisten 20 vuoden ajalta Kilvellä on kertoa kiinnostavia taustoja niin Ruokolahden leijonajahdista kuin kuumeisesta tsunami-uutisoinnista.

Mutta viime aikojen uutisista ja puheenaiheista historiikki vaikenee. Kuuluvasti.

Lukija plärää esiin viimesyksyisen skandaalin, jossa lehden päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä erotettiin. Kilpi siteeraa vain viralliset lausunnot ja salaliittoteoriat, ilman lähdekritiikkiä, ilman tulkintaa, eikä yritäkään hahmottaa totuutta asiassa.

Surkeinta on se, että lehden pääluottamusmiehenä Kilvellä on sisäpiirin tietoa. Miksei journalisti kerro, mitä tietää?

Pietilän ja Sanoma Oy:n virallinen selitys oli falski: päätoimittaja erosi, koska on syypää lehden huonoon levikkiin. Silloinhan potkut olisi ansainnut lehtiyhtiön toimitusjohtaja, tai yhtä perustellusti kuka tahansa päätoimittaja.

Mikä on siis todellinen syy, kyseltiin kaupungilla kuin parhaina Kremlin vuosina.

Vanhat toverit ryhtyivät markkinoimaan ja mainostamaan Pietilää marttyyrina.

Keskusta oli painostanut Sanoma Oy:n toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen antamaan potkut. Aihetodisteina on esitetty kulttuuriministerin avustajan - tuon tasavallan mahtavan vallankäyttäjän - lähettämä sähköposti sekä kepulaisen päätoimittajan uhoilu rapujuhlissa. Raskauttavin on Pentikäisen menneisyys kepunuorena, mikä tietenkin oikeuttaa mustaamaan hänen maineensa.

Kilpi ei edes kerro, että toimituksessa päätoimittajan potkuja skoolattiin kuohuviinillä - eikä, miksi ihmeessä väki oli niin riemuissaan.

Missä henkisessä kriisissä toimitus oli, kun Jäätteenmäen kukistamisesta päihtynyt päätoimittaja päätti erottaa muitakin naisministereitä sen verran karkein ottein, että lehti menetti lukijan sympatiat ja kilpailija iski menestyksellä avautuneeseen markkinarakoon.

Edes vanhat päätoimittajaskandaalit eivät saa valaistusta Kilven kirjasta. Miksi Martti Huhtamäki siirrettiin syrjään 1983? Tai Olavi Aarrejärvi 1974?

Ilta-Sanomat on "puheenaihemedia". Helsingin Sanomat haluaa vaikuttaa päättäjiin, Ilta-Sanomat tahtoo luoda pubinnurkkien agendan. Paitsi silloin, kun puheenaihe on itse Ilta-Sanomat.

Näillä sivuilla viritetty "lööppikeskustelu" tulee historiikissa kuitatuksi Vesa-Pekka Koljosen happamilla terveisillä "yläkerran naapurilehteen" ja ilmeisestikin kulttuuritoimituksen "untuvikoille". Lööpeistä saavat puhua vain lööppien tekijät.

Päätoimittaja Pietilä kiisti (HS 6.4. 2006), että Ilta-Sanomat olisi edes raaistunut. Kun Ylen Pressiklubi laski vuoden ajalta 60 etusivun väkivaltaotsikkoa, nähtiin, että väkivaltauutiset ovat lisääntyneet tasaisesti Ilta-Sanomien etusivulla 1990-luvun alusta viime vuoteen. Iltalehden luku on sama.

Mistä kertoo se, että iltapäivälehdet ovat aina vain verisempiä, vaikka yleisesti ottaen rikollisuus laskee ja väkivallan uhka vähenee? Mikä saa merkitystä, mikä jää piiloon - näitä teemoja luulisi edes sivuttavan Ilta-Sanomien 75-vuotishistoriikissa.

Tyypillistä toki on, että kun media itse on puheenaihe, se sivuutetaan. Kun Hannu Savola jäi viime joulukuussa sairauslomalle, Sanoma Oy:ltä kesti lähes kuukausi ilmoittaa lukijoille asiasta ja sijaisjärjestelystä.

Yleensä media vaikenee itsestään vähemmällä kuin 285 sivulla.

Kirjoittaja on Yleisradion TV:n Ajankohtaistoimituksen tuottaja ja erikoistoimittaja.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi