Lapset juhlivat joulukadun avausta Aleksilla
Aleksin jouluvalot syttyivät sunnuntaina
Stockmannin jouluikkuna keräsi katsojia tihkusateesta
huolimatta
Julkaistu: 26.11.2007
lehdessä osastolla Kaupunki
JUHANI NIIRANEN / HS
Lapset tungeksivat ihastelemaan Stockmannin jouluikkunaa sunnuntaina.
Pyry Juvonen, 3, kyykistyy kurkistamaan huimaa näkyä pienestä
raosta esiripun alta. Hiiriä, kettuja, lahjoja ja luistinrata.
Vihdoin musiikki alkaa soida, ja verhot nousevat. Tavaratalo Stockmannin
jouluikkuna on avattu.
Kilpailu eturivin paikoista on kova. Ikkunan eteen on kerääntynyt
joukoittain lapsia ja aikuisia katsomaan, miltä perinteinen jouluikkuna
tänä vuonna näyttää. Sunnuntain sää ei tosin ole kovin jouluinen, vaan
harmaa ja sateinen.
Jouluikkunakin on jo alistunut ilmastonmuutokseen.
"Siellä ei ole lunta",
Selja Pajusuo, 7, ihmettelee vihreän joulumaiseman edessä.
Keravalaiset Selja,
Else, 5, ja
Joosua Pajusuo, 3, ovat ihastelemassa ikkunaa ensimmäistä
kertaa isoäitinsä
Marjatta Tynin kanssa. Tynille ikkuna on kuitenkin tuttu.
"Olen käynyt täällä myös omien lasteni kanssa."
Tihkusateesta huolimatta myös Senaatintorille alkaa
kertyä malttamattomia katsojia. Paikalle odotetaan kaupunginjohtaja
Jussi Pajusta muuttamaan Aleksanterinkatu vuotuiseksi
joulukaduksi. Pajusen on määrä sytyttää jouluvalot hetkenä minä hyvänsä.
Poliisin mukaan Senaatintorille ja Aleksille on kerääntynyt kuitenkin
selvästi viime vuotta vähemmän ihmisiä, noin 30000.
Tuomiokirkon portailla hyörii tonttukuoron lisäksi televisiosta tutut
hahmot Katti Matikainen ja Nakki Rakki.
"Keitä odotuttaa ja jännittää?" kissa huutaa.
Bertta Timmerbacka, 4, nostaa miettimättä kätensä.
Vihdoin Katti kuuluttaa kunniavieraat saapuneeksi: Pajunen porhaltaa
paikalle yksityisauton sijaan ratikalla.
Ihmiset tungeksivat vieraiden luona. "Voi olla, että Pajunen ottaa
tappion",
Petri Kuisma tuumaa - huomio kiinnittyy kaupunginjohtajan
edellä kulkevaan joulupukkiin.
"Älä vain putoa sieltä!" pukki huutaa viisivuotiaalle
Katariina Kuismalle, joka on kiivennyt isänsä harteille.
Yhden jälkeen jouluvalot syttyvät harmaata taivasta vasten ja värikäs
kulkue pääsee matkaan kohti Aleksanterinkatua ja Pohjoisesplanadia.
"Kissa, kissa!"
Noel Amate, 3, innostuu nähdessään jälleen Katti Matikaisen.
Hahmo on pojalle joulupukkia tutumpi äiti
Tanje Amate selittää nauraen. Kulkueessa hyörii lisäksi
keijuja, tulitanssijoita, dalmatialaisia ja poneja. Ja tietysti
joulupukki, joka puheessaan lupasi, että lahjoista ei tarvitse olla
huolissaan: jouluvalmistelut ovat Korvatunturilla jo käynnissä.
Pian seitsemän vuotta täyttävä
Karl Heikkerö ei ole vielä kirjoittanut joulun toivelistaa.
Hän vain odottaa hetkeä, jolloin pukille voisi vilkuttaa vielä viimeisen
kerran.
"Mutta sitten lähdetään kyllä kotiin. Täällä on kylmä."
Helsingin Sanomat |
hs.online@hs.fi