Rikoksesta epäilty Aarnio väittää
palanneensa huumepoliisin johtoon
Poliisikomentaja Riikosen mukaan
Jari Aarnio ei johda huumepoliisia
Sairauslomalta palannut Aarnio:
Olen tullut töihin ja sillä sipuli
Julkaistu: 10.1.2008
lehdessä osastolla Kaupunki
Jari Aarnio
Helsingin huumepoliisia johtanut
Jari Aarnio ja osa muistakin poliiseista, joita epäillään
virkarikoksista, ovat palanneet sairauslomalta töihin. Aarnio ja
poliisilaitoksen johto antoivat keskiviikkona erilaiset vastaukset
kysymykseen, kuka huumepoliisia johtaa esitutkinnan aikana.
Aarnion mukaan yksikön päällikkönä toimii jälleen hän itse, kun taas
poliisikomentaja
Jukka Riikosen mukaan päällikön tehtäviä hoitaa
rikoskomisario
Raimo Paakkala.
Parikymmentä huumepoliisia eli yli puolet
rikostutkijoista jäi sairauslomalle työuupumuksen vuoksi joulukuussa. He
saivat tuolloin tietää rikostutkinnasta, joka kohdistuu heidän
yksikköönsä.
Seitsemää poliisia epäillään tahallisista virkarikoksista. Tutkintaa
johtaa valtionsyyttäjä
Ari-Pekka Koivisto.
Suurin osa sairauslomalaisista palasi töihin ennen vuodenvaihdetta.
Sairauslomalla on enää muutamia poliiseja.
Aarnio ennustaa, että ainakin osa sairauslomalaisista palaa pian töihin.
"Saattaa olla niin, että muutama kaveri tuntee olonsa jo sellaiseksi,
että voi palata ensi viikon alussa."
Jari Aarnio kertoo palanneensa töihin maanantaina,
koska hän on palautunut työkykyiseksi. "Olen tullut normaalisti
sairausloman jälkeen töihin ja sillä sipuli", hän sanoo.
Aarnio kertoo keskustelleensa töihin paluustaan poliisikomentaja Riikosen
kanssa. "Hän ei nähnyt mitään estettä sille, että voin palata niihin
töihin, joissa olin ennen sairauslomaani", Aarnio kertoo.
Toimitko siis huumepoliisin päällikkönä tällä
hetkellä?
"Kukaan ei ole ainakaan ilmoittanut, etten toimisi. Tietysti voimme jakaa
tehtäviä sisäisesti toisille. Esimerkiksi jos koen olevani esteellinen,
voin osoittaa tehtävän sijaiselleni", Aarnio kertoo.
Aarnion sijainen Raimo Paakkala kertoo sopineensa poliisilaitoksen johdon
kanssa, että hän toimii Aarnion paluusta huolimatta edelleen
huumepoliisin päällikkönä. Aarnion nykyistä työnkuvaa Paakkala ei
kommentoi.
Poliisikomentaja Riikonen vahvistaa, että huumepoliisin päällikkönä toimii
nyt Paakkala eikä Aarnio. Riikosen mukaan Aarniota tai muita epäiltyjä ei
silti ole vapautettu työtehtävistä tutkinnan ajaksi.
"Minulla ei ole tarkkaa tietoa, kuinka vakavista rikosepäilyistä on kyse.
Kun saamme yksilöityä tietoa, miettimme mahdollisia toimenpiteitä",
Riikonen sanoo.
Tutkinnanjohtaja, valtionsyyttäjä Koivisto kertoo
tiedottaneensa Riikosta ja poliisiylijohtoa aikanaan esitutkinnan
lähtötilanteesta.
Vastedes Koivisto aikoo kertoa tutkinnasta vain poliisiylijohdolle, joka
voi välittää tarpeelliseksi katsomansa tiedot Helsingin
poliisilaitokselle.
"Olemme kuulustelleet tähän mennessä todistajia. Alamme kuulustella
epäiltyjä lähitulevaisuudessa", tutkinnanjohtaja Koivisto sanoo.
Helsingin Sanomat |
hs.online@hs.fi