SANOMALEHTIVIIKKO
Tupakkalain tiukennus kieltäisi tupakoinnin esittämisen
Markus Selin: "On aika erikoista, että taidetta yritetään
rajoittaa lailla"
Rikoksen maksimirangaistukseksi suunniteltu kahta vuotta
vankeutta
Julkaistu: 5.2.2009
lehdessä osastolla Politiikka
JAAKKO MARTIKAINEN
Him-yhtyeen laulaja Ville Valo Tavastia-klubilla Helsingissä viime uudenvuodenyönä.
Valmisteilla oleva tupakkalain tiukennus rajoittaisi tupakoivien
ihmisten esittämistä lehdissä, televisiossa ja teatterin lavalla.
Ehdotus sisältyy tupakkapoliittisia lakimuutoksia ja toimia valmistelevan
työryhmän loppuraporttiin. Siinä tupakkalain kahdeksatta pykälää halutaan
täydentää niin, että tupakkatuotteen mainontakielto koskisi myös
"tupakoinnin suoraa ja epäsuoraa mainostamista ja edistämistä".
Kiellon piiriin laskettaisiin lehtijuttu, jossa
kerrottaisiin sanoin ja kuvin haastateltavan polttavan tupakkaa - ellei
juttu olisi muuten yleissävyltään tupakointia vastustava.
Erityistarkkailussa olisivat nuorisolle suunnatut mediat, mikä tuottaisi
päänvaivaa esimerkiksi Him-yhtyeen laulaja
Ville Valosta kertovien artikkelien julkaisijoille. Yksi
Valon tavaramerkki on ollut näyttävä tupakointi niin haastatteluissa kuin
lavalla.
Tiukasti tulkittuna myös käryttelyä suosivat televisiosarjat, kuten
Uutishuone ja
Mad Men, joutuisivat suurennuslasin alle.
Tupakkapoliittisen työryhmän sihteerin, ylitarkastaja
Reetta Honkasen mukaan kuvakiellossa käytettäisiin
tapauskohtaista harkintaa.
"Rangaistavuus riippuu paljon siitä, minkälaiseen yhteyteen kuvia
laitetaan. Aivan kategorisesti se ei olisi kiellettyä, mutta sitten pitää
käyttää huomattavasti enemmän harkintaa, mainostetaanko tässä tupakointia
vai ei", Honkanen sanoo.
Esimerkkinä mainonnan puolelle menevästä kuvankäytöstä voisi olla Svenska
Teaternin toissavuonna ensi-iltaan tulleen
Hebba Gabler -näytelmän mainoslehtinen, jonka etu- ja
takakannessa tupakoidaan.
"On kaikenlaisia mainosjuttuja, joissa tupakoiva ihminen saattaa olla
enemmän esillä kuin pitäisi olla."
Rangaistuksena mainontarikkomuksesta voitaisiin määrätä sakkoja. Törkeästä
rikkomuksesta, kuten alaikäisille suunnatusta mainonnasta, voitaisiin
määrätä maksimissaan kaksi vuotta vankeutta.
Työryhmän mukaan tupakointi voitaisiin "taiteellisen
ilmaisun" puitteissa sallia, jos se olisi perustelua ajankuvan kannalta.
Silti elokuvatuottaja
Markus Selin luottaisi tekijöiden omaan harkintaan eikä
rangaistuksiin.
"On aika erikoista, että taidetta yritetään rajoittaa lailla. Ja kyllä
mekin elokuvissa koetamme välttää turhaa röyhyttelyä, sillä ei se myy",
Selin kuittaa.
Myös Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja
Janne Virkkunen oudoksuu raportin ehdottamia sanktioita.
"Lainsäätäjä voisi jättää nämä asiat toimitusten omaan harkintaan. En voi
ymmärtää sellaista lainsäädäntöä, jonka perusteella esimerkiksi
Winston Churchill polttamassa sikaria olisi täysin mahdoton
asia julkaista", Virkkunen sanoo.
Tupakkapoliittisen työryhmän raportti oli
lausuntokierroksella tammikuun loppuun asti, ja nyt sosiaali- ja
terveysministeriössä raportin pohjalta laaditaan hallituksen
lakiehdotusta.
Lakiehdotus on tarkoitus tuoda eduskunnan käsittelyyn vielä kevään
aikana.
Helsingin Sanomat |
hs.online@hs.fi