MUOTOILU

Maailmanmies loi käsitteen Finnish Design

Designmuseo muistaa muotoilun kummisetää H.O. Gummerusta

 Hänellä oli aina neilikka napinlävessä. Pukunsa hän teetti aina samalla vaatturilla Lontoon Savile Row'lla. Keräilijänä häntä kiinnostivat kiinalaiset nuuskapullot.

Pikantit yksityiskohdat käyvät ilmi pienessä näyttelyssä, jolla Designmuseo kunnioittaa Herman Olof Gummeruksen (1906-1996) syntymän satavuotisjuhlaa. Syvemmälle sukeltaa näyttelyn yhteydessä julkaistu kirja.

H.O. Gummerus ansaitsee huomionsa: hän oli suomalaisen muotoilun kummisetä, jota saadaan paljolti kiittää "Finnish Designin" maailmanmaineesta ja koko nykyisestä Designmuseosta.

Herman Olof Gummerus eli vaiherikkaan lapsuuden monessa maassa.

Hänen isänsä Herman Gummerus oli historiantutkija ja diplomaatti, joka halusi itsekin tehdä historiaa. Hän oli mukana suunnittelemassa Bobrikovin murhaa ja organisoimassa jääkäriliikettä.

Isä vei perheenä Roomaan, Tukholmaan, Berliiniin ja jopa Kiovaan. Pisimpään asuttiin Roomassa, jossa perheen pojat kävivät ranskalaista koulua ja saivat kotiopetusta englannin ja suomen kielissä.

Nuoruusvuosinaan H.O. Gummerus opiskeli Pariisissa ja New Yorkissa. Lopullisesti hän palasi Suomeen 1935.

Gummerus työskenteli Suomen tietotoimistossa, olympiakisojen lehdistötoimistossa ja sodan aikana tiedotuskomppaniassa.

Taideteollisuuden pariin hän päätyi sodan jälkeen, ensin Arabian pr-päälliköksi ja sitten Suomen taideteollisuusyhdistyksen toimitusjohtajaksi, jossa tehtävässä oli 1952-75. Helena Woirhaye nimittää H.O. Gummerusta Muotoilun diplomaatti -kirjassa kosmopoliitiksi patriootiksi. Kansainväliset kasvuvuodet antoivat hänelle loistavan kielitaidon ja hyödyllisen kontaktiverkoston.

Mutta hän "oli kasvanut itsenäisyystaistelijoiden kodissa, ja isänmaallisuus oli hänelle kuin uskonto", Woirhaye tiivistää.

Gummerus halusi tehdä Suomesta kansainvälisesti tunnetun muotoilumaan. Ensin työkaluksi otettiin Milanon triennaalit, joissa Suomi saavutti loistavan menestyksen vuodesta 1951 lähtien. Gummerus osasi pr-miehenä myös tehdä kultamitaleista isoja uutisia.

Sitten satsattiin pohjoismaiseen yhteistyöhön: Design in Scandinavia -näyttely kiersi 1950-luvulla kolmen ja puolen vuoden ajan Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Gummerus tähtäsi pohjoismaisella kytkennällä Suomen irrottamiseen vallitsevista itämielikuvista.

Myös suomalaisen muotoilun katselmukset, esimerkiksi Timo Sarpanevan suunnittelemat Finlandia-näyttelyt, kiersivät vilkkaasti maailmaa 1960-luvulla.

Suomessa näistä näyttelyistä nähtiin vain pieni osa. Kuuluisaa suomalaista muotoilua ei Helsingissä voinut nähdä juuri muualla kuin kaupan hyllyllä. Tilanne parani hieman, kun 1960 perustettiin ajankohtaista muotoilua esittelevä Design Center.

Muotoilu tarvitsi kuitenkin oman museon. Asiaa lähti ajamaan, kukas muu kuin H.O. Gummerus. Hänen jäädessään eläkkeelle Taideteollisuusyhdistyksestä 1975 yhdistys vietti samaan aikaan 100-vuotisjuhliaan. Juhlanäyttely Ateneumissa nosti esiin tarpeen saada yhdistyksen varastoissa uinuville kokoelmille pysyvät näyttelytilat.

Gummerus ryhtyi neuvottelemaan Brobergin yhteiskoulun saamiseksi museokäyttöön. Se toteutui 1977, ja Korkeavuorenkadun varrella olevassa koulurakennuksessa vietettiin Taideteollisuusmuseon, nykyisen Designmuseon, avajaisia jo seuraavana vuonna.

Kun samassa korttelissa avautui 1979 Suomen rakennustaiteen museo, Gummerus ryhtyi kaavailemaan uuden taidekeskuksen rakentamista museoiden väliselle tontille. Kaksi museota yhdistävä rakennus sai nimen Gummeruksen Hangaari.

Hanke eteni arkkitehtuurikilpailuun saakka, mutta 1987 voittanutta Tuomo Siitosen suunnitelmaa ei ole toteutettu.

Gummeruksen suunnitelmat yleensä toteutuivat. Ehkä Hangaarikin vielä rakennetaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi