|
HS.fi |
|
![]() |
|
|
ARVIOITA
Henrik Otto Donner: Parhaita Ottoja. Love Records. Kaksi levyä. 20e.
Donner Otto: Parhaita OttojaJulkaistu: 19.11.2009 lehdessä osastolla Kulttuuri
LEVYT. Musiikin kymmenottelija Otto Donner, 70, on säveltänyt 50 vuoden aikana toista tuhatta laulua ja lisäksi vielä satoja muita teoksia. Modernin jazzin loveen hän lankesi jo aloittelevana tamperelaisena trumpetistina. Omissa nimissä Donner on julkaissut musiikkiaan luvattoman vähän. Viime maanantain merkkipäiväksi valmistunut kahden levyn Parhaita Ottoja on säveltäjä-Donnerin ensimmäinen kokoelma. Donnerin ystävien valikoima Parhaita Ottoja ei ole lähelläkään täydellisistä läpileikkausta, mitä säveltävän Donnerin venyvyyteen tulee. Koosteen keskittäminen runoihin pohjautuviin "lauluihin" ja soitettuihin "jazzeihin" on käytännössä kuitenkin perusteltua, vaikka tyylien ja sovitusten välillä on paljon ilmiselviä päällekkäisyyksiä. Ensimmäinen levy - solisteina muun muassa Kirka, V esa-Matti Loiri, Maarit, Tauno Palo, Arja Saijonmaa ja Pepe Willberg - elähdyttää myös omana kokonaisuutenaan. Ääneen pääsee laulajana lopulta Donnerkin, mutta kappaleessa, joka ei ole hänen omansa.
Henrik Otto Donner: Parhaita Ottoja. Love Records. Kaksi levyä. 20e. Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi |
|