KIRJAT Ilmari Kiannon talvisota. Siviilimiehen sotapäiväkirja. Toim. EeroMarttinen. Ajatus kirjat. 216 s. 33 e.

Korpikirjailija jäi sodan jalkoihin

Ilmari Kiannon talvisotapäiväkirja julkaistiin vasta nyt.

Kun talvisota syttyi, Ilmari Kianto (1874-1970) joutui Suomussalmen Turjanlinnassaan keskelle historian draamaa. Hän lähetti vaimonsa ja viisivuotiaan tyttärensä evakkoon ja jäi nuoren kotiapulaisen kanssa vartioimaan kotia.

"Saamme kiittää, Aino, että meillä on kaikkea: lämmin koti, talkkunaa, kinkkua, radio ja hiukka yhteisymmärrystäkin - eikö niin?"

Kiitoksen aihetta ei pitkään riittänyt. Puna-armeija rynnäköi, ja Kianto pakeni kirkonkylään. Taiteilijakotiin jäivät valtava kirjasto, taulut, käsikirjoitukset, valokuvat, koko pitkän ja tuotteliaan kirjailijauran aikana kertynyt arkisto ja muistot.

Turjanlinna oli liki kolmenkymmenen vuoden ajan Kiannon elämän keskipiste, jota hän piti yhtenä suurista saavutuksistaan. Se oli "koti taideluomana" kuten Gustaf Strengell olisi voinut sanoa.

Hädissään Kianto yritti vedota viholliseen. Hän jätti tyhjään sikarilaatikkoon venäjäksi kirjoittamansa pyynnön: "Venäläiset toverit! Kunnioittakaa sivumenolla köyhän kirjailijan kotia. Tuossa on saari autiona ynnä huvila itäänpäin muine rakennuksineen. Olen minäkin ollut Moskovassa v. 1901-1903."

Se ei auttanut, mutta Turjanlinnaa eivät polttaneet venäläiset vaan suomalaiset sotilaat, jotka vetäytyessään sytyttivät koko kirkonkylän: "Kaamean kaunis oli tämä ryssien ryntäysilta Suomussalmen kirkonkylään."

Kiannon viesti löydettiin ja tulkittiin ajan paineessa sotapetokseksi. Sotaoikeus tuomitsi hänet huhtikuussa 1940 kuuden kuukauden kuritushuonevankeuteen ja menettämään kansalaisluottamuksensa vuodeksi.

Tasavallan presidentti Kyösti Kallio, Kiannon koulutoveri, kiirehti heinäkuussa apuun ja armahti kirjailijan. Kianto sai taas nauttia paitsi kansalaisluottamusta myös "apteekin antimia", joita hän tuttujen lääkärien resepteillä nouti.

Ilmari Kiannon talvisotapäiväkirja on vaikuttava dokumentti ja tilittää havainnollisesti, miten hän lyhyen sodan ja oman menetyksensä koki.

Se muistuttaa kuinka loistava proosan taitaja Kianto on: tunnevoimainen ja epäsovinnainen kirjoittaja, jonka teksti välittää vahvan persoonallisuuden. Monin paikoin, kuten Suomussalmen vanhainkodin evakuointikuvauksessa, Kianto näyttää kuin ohimennen suurenmoiset taitonsa.

Kianto oli paitsi synnynnäinen radikaali myös vakaumuksellinen patriootti ja inhosi kainuulaisen köyhälistön vetoa kommunismiin ja Neuvostoliittoon. Sodasta hän oli jo vuonna 1918 saanut kyllikseen, mutta talvisodan henki vaikutti: "Jokohan minussakin joka kammoan sotaa - kokemuksesta - alkaa itää sodan ihmeellinen henki. En tiedä. En ymmärrä itseäni." Eero Marttisen toimittamaa Siviilimiehen sotapäiväkirjaa ei ole aiemmin julkaistu, ja sitä voi pitää löytönä. Se tuo subjektiivisuudessaan ja välittömyydessään kiinnostavan lisän talvisotakirjojen suureen joukkoon.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi