|
HS.fi |
|
![]() |
|
|
KIRJA
Latteuksia elämänlaadun parantamisestaJulkaistu: 1.2.2010 lehdessä osastolla Elämä
Katri Manninen: Minä onnistun – kuuntele kehoasi, tunne itsesi. Gummerus. 224 s. 30 e. Yllätyksetön lienee sana, jota etsin. Vaihtoehtoisesti jaarittelevakin kelpaa. Katri Mannisen kirja Minä onnistun - kuuntele kehoasi, tunne itsesi on kokoelma itsestäänselvyyksiä. Parinsadan sivun aikana Manninen kehottaa rakastamaan itseä, purkamaan pahaa oloa ja tekemään asioita, joista nauttii. Teos pohjaa kirjoittajan omiin kokemuksiin. Pari vuotta sitten Manninen pani elämänsä remonttiin ja alkoi liikkua ja syödä oikein. Stressaaminen ja ihmissuhdesotkut kuitenkin jatkuivat, ja hän paloi loppuun ja masentui. Hiljalleen kirjan avainajatus kristallisoitui Manniselle: terveessä ruumiissa ei välttämättä asu terve mieli. Mieli pitää siis hoitaa kuntoon esimerkiksi hypnoosilla, mielikuvaharjoittelulla tai meditaatiolla. Niille, joille Mannisen elämä on tuttu lehtien sivuilta, valtaosa kirjasta on kertausta. Vuoroin Manninen muistelee laihduttamistaan ja huonoa itsetuntoaan, vuoroin keinoja, joilla hän selätti ongelmansa. Kirjan keinot perustuvat Mannisen sanoin "vuoden aikana ahmimaani tietoon mielen ja kehon vuorovaikutuksesta". Hän on lueskellut muun muassa itsehoitoguru Brandon Baysiä, joka parantui kohdussaan olevasta syöpäkasvaimesta ilman leikkausta, ja elämäntaito-opettaja Louise L. Haytä, joka toipui munasarjasyövästä pureutumalla taudin emotionaalisiin alkusyihin. Kirjassa ei ole lähdeviitteitä, ainoastaan kirjalista lopussa. Lukeminen on hidasta. Tasaisin väliajoin Manninen kehottaa lukijaa venyttelemään, hengittämään tai sulkemaan silmänsä. Jokaisen tuntemuksen kohdalla pitää miettiä, mitä hyötyä tästä tunteesta minulle on ja mitä tapahtuisi, jos siitä luopuisin. Itse pääsin irti kiukusta ja turhautumisesta, kun sain kirjan luettua.
Yllätyksetön lienee sana, jota etsin. Vaihtoehtoisesti jaarittelevakin kelpaa. Katri Mannisen kirja Minä onnistun - kuuntele kehoasi, tunne itsesi on kokoelma itsestäänselvyyksiä. Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi |
|