ARVIO, ARVIOITA McCoy Tyner Trio ja Joe Lovano Savoy-teatterissa. Tyner, piano,Lovano, tenorisaksofoni, Gerald Cannon, basso ja Francisco Mela,rummut.

Legendan tahtotila oli ennallaan

Konsertti. Kaikki muistumat John Coltranen 1960-luvun alun kvartetista ja McCoy Tynerin kolossaalisesta pianismista kiteytyivät Savoy-teatterissa Tynerin vasempaan käteen.

Sieltä ne kumpusivat, suorastaan paukkuivat korostettuina bassokuvioina ja nostattivat parhaimmillaan aitotyneriläisen hurman, tribaalisesti vetävän hardbopin imun ja näköjään ikuisesti kantava nostalgisen jatkumon.

Tätä tultiin kuuntelemaan, legendaa, ja se näköjään salintäydelle jazzkansalle riitti. Turha lienee mainitakaan, että Tynerin, 73, oikea käsi ei enää toiminut kuten vaikkapa runsaat 15 vuotta sitten Porissa, jolloin tenoristina toimi Michael Brecker.

Vasemman käden lisäksi Tynerin toinen tavaramerkki oli voimiensa päivinä oikean käden ekstaattisesti koikkelehtivat juoksutukset. Ne alkoivat ylhäältä ja syöksyivät vähitellen alas päätyen intensiivisen vasurin hakkaamiseen.

Nyt juoksutukset puuttuivat, ja pianismi oli muutenkin pelkistynyt rytmisesti tarkkaan, mutta suurpiirteiseen olennaiseen. Onneksi suoraviivaiset, mutta yllätyksellisen dynaamiset tehot olivat edelleen kohdallaan, samoin entinen tahtotila.

Prototyyppimäinen tenoristi Joe Lovano jäi persoonattomana väistämättä sivurooliin, samoin sinänsä pätevä komppi. Tynerin historiallinen ja vangitseva olemus vangitsi show'n ja toi mieleen niin sanotut vanhat hyvät ajat.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi