Vihdin yläasteen 9D:n luokkakuvasta vastaan katsoo tyypillinen ryhmä 1980-luvun lopulta: virnistelevät oppilaat aseteltuina puisten penkkien päälle ruskeankellertävässä juhlasalissa. Tytöillä on symmetriset kampaukset, ja hampaat välkkyvät yhteiskunnan fluoraamina.

Oppivelvollisuus on päättymässä, ja monen mielessä pyörii kysymys: "Mikä minusta tulee isona?"

Takatukkainen poika kuvan oikeassa alalaidassa on poikkeus. Siinä istuu Anssi Kela, ja hänellä on selvä suunnitelma. Hänestä tulisi muusikko, joka tekisi levyjä ja esiintyisi suurelle yleisölle.

Kuusitoista vuotta myöhemmin Kela toteutti unelmansa.

Nummela teki hänestä tähden. Suuria kuvioita -levyn tunnetuin kappale 1972 kertoo, kuinka yhden tuona vuonna syntyneen koululuokan haaveet kohtaavat todellisuuden.

"Meidän piti muuttaa maailma. Meistä tuli muurareita, taksikuskeja, suutareita, yksinhuoltajaäitejä, autokauppiaita. Meistä tuli lääkäreitä, virkamiehiä, vääpeleitä . . ."

Musiikki seis! On aika esittää kysymys: Mitä Anssi Kelan luokkakavereista oikeasti tuli?

"Ei aavistustakaan", Kela vastaa kotoaan Helsingin Käpylästä. "En ole tavannut suurinta osaa kouluaikojen jälkeen."

Otetaan selvää ja soitetaan kaikille Kelan luokkakavereille. Ammattinimikkeiden lisäksi kiinnostaa kuulla, mitä he ajattelevat yhdeksäsluokkalaisen unelmistaan nyt, kun ikävuosia on koossa 40. Mitä heistä siis tuli myöhemmin?

"Levyseppähitsaaja", vastaa Ari Väli-Tainio, ensimmäinen tavoitetuista luokkakavereista.

Väli-Tainio kertoo luokkakuvan ottamisen aikaan pohtineensa ravintola-alaa, mutta päätyneensä lopulta läheiseen ammattikouluun.

Juuri nyt häntä huolestuttaa taloudellinen tilanne.

"Kaksi ensimmäistä lamaa eivät puraisseet, mutta nyt on tullut jo pari lomautusta."

Hän ei vaikuta hämmästyneeltä kuullessaan projektistamme. "Olen sitä kappaletta kuunnellessa miettinytkin, mitä muista tuli. Onnea yritykselle."

Soittokierros jatkuu. Pian selviää, ettei tie työelämään ole ollut helppo. Pian luokkakuvan ottamisen jälkeen alkoi lama, joka putsasi maan avoimista työpaikoista.

Pahimmillaan ikäluokasta oli työttömänä yli puolet.

"Kyllä se meihin jäljen jätti", vahvistaa luokkakaveri Antti Nieminen.

Hän valmistui kokkikoulusta, mutta ravintoloiden konkurssiaalto jätti hänet työttömäksi.

Kelan kanssa koulubändissä "fundamentaalista gospelia" soittanut Nieminen kuitenkin kouluttautui kirkon nuorisotyönohjaajaksi.

Hän uskoo aikalisän tehneen vain hyvää. "16-vuotiaana olin liian ehdoton ja yritin pakkosyöttää näkemyksiäni muille. Myöhemmin olen ymmärtänyt, ettei ihmistä kannata yrittää muuttaa. Nykyisessä työssäni yritän auttaa nuoria löytämään omat unelmansa."

Monelle kävi huonommin. Vihtiläisten elämään mahtuu avioeroja, työttömyyttä ja alkoholismia. Eräs ei ole pitänyt yhteyttä edes vanhempiinsa, ja mahtuu joukkoon yksi rajumpi rikostuomiokin.

Nokialla patenttikoordinaattorina työskentelevä Karita Garavet joutui ennen 25. ikävuottaan hautaamaan molemmat vanhempansa. "Ensin äiti kuoli veneilyonnettomuudessa, ja kuusi vuotta myöhemmin isä sydänkohtaukseen. Siinä oppi tajuamaan elämän rajallisuuden."

2000-luvulle tultaessa vihtiläisten ammattihaaveet ovat vaihtuneet arkiseksi työnteoksi.

Radiossa Anssi Kela laulaa nostalgisia lauluja nuoruudestaan, ja luokkakaverit kuuntelevat niitä työpaikoillaan, huoltoasemilla, konttoreissa ja tehtaissa. Putkia aukoessa ja sairaalalakanoita vaihtaessa.

Ammattinimikkeet muistuttavat Tilastokeskuksen listaa, jonka mukaan vuonna 1972 syntyneiden yleisimmät ammatit ovat myyjä, tuote-esittelijä, sairaanhoitaja ja ATK-asiantuntija.

Sen sijaan Kelan kappaleessa mainituista ammateista moni on harvinainen. Esimerkiksi suutareita valmistui koko ikäluokasta vaivaiset kahdeksan kappaletta.

"Meistä tuli tuote-esittelijöitä" ei vain oikein istu kertosäkeeseen.

Virnuilevista teineistä on kasvanut vakavia vanhempia. Fluorattuja hampaita on jo aika syönyt, ja muutenkin 9D:n oppilaat ovat huomanneet maailman muuttaneen heitä enemmän kuin he ovat muuttaneet maailmaa. Suuret unelmat ovat jääneet, mutta tilalle on tullut uusi turvallisuudentunne.

Että pärjää.

"Minulla on kahdeksankuukautinen pikkutyttö, siinä riittää syytä lähteä töihin aamulla", Ari Väli-Tainio sanoo.

Yllättävän monen mielessä kuitenkin pyörii se vanha kysymys.

"Nyt kun 40 vuotta lähestyy, niin miettii, että mistä silloin 16-vuotiaana unelmoikaan", kirjanpitäjä Riitta Eloranta sanoo.

"Itsekin mietin parhaillaan, mikä minusta isona tulee. Vielä en ole sitä keksinyt."

Toisin kuin luokkakuvan ottamisen aikaan, nyt samaa asiaa miettii myös Anssi Kela.

"Olen antanut itselleni pari kolme vuotta aikaa, että ura lähtee uuteen nousuun. Sitä vaihtoehtoa ei ole, että soittelen eilispäivän hittejä kapakassa. Jos käännettä ei tapahdu, keksin jotain uutta."

Lista on valmis. Kaksikymmentäyksi oppilasta on tavoitettu, vain kolme jäi puuttumaan. Moni lähetti terveisiä, ja yksi toivoi luokkakokousta, jossa "voidaan hetki olla kuninkaita".

Kiinnostaisiko Kelaa tapaaminen?

"Kymmenen vuotta sitten en olisi tullut", Kela sanoo.

"Nyt voisi olla ihan hauska nähdä." 

Kaikkien 9D-luokkalaisten ammatit löytyvät luokkakuvan vierestä. Kirjoitusta varten on haastateltu myös Lapin yliopiston professoria Asko Suikkasta.