Panssarilasin alla
Etti Kantola etti.kantola@hs.fi Kirjoittaja on toimittaja joka käy Sanoma-konsernin toimittajakoulun Media 2021 -kurssiaNelisenkymmentä Suomen huippunaisjohtajaa on valmiina esittäytymään. Keskuskauppakamarin tilaisuuteen saapuneilla on runsaasti ansioita henkilöstön, talouden, markkinoinnin, lakiasioiden ja viestinnän johtamisessa. Yritysten tukitoiminnoissa perinteinen lasikatto näyttää ohentuneen kelmuksi, jonka läpäisee ilman pysyviä naarmuja.
Kelmun yläpuolella pysyy kuitenkin vaikeasti läpäistävä panssarilasi. Naisten suusta kuullaan vain harvakseltaan kauppakamarissa muutoin niin taajaan toisteltu titteli: toimitusjohtaja. Jakkupuvun kantajat hyväksytään helpommin johtamaan ihmisiä kuin liiketoimintaa.
Suomen noin 120 pörssiyhtiössä on vain yksi naistoimitusjohtaja. Hallituksissa riittää rivinaisia, mutta puhetta johtaa viisi.
Koolla oleva naisjoukko on houkutteleva ja yllättävän yhtenäinen havainnoitavaksi. He näyttävät, mistä on hyvät naisjohtajat tehty.
Saavutuksista: Kuka olet -kysymykseen he vastaavat alaistensa määrän, saamansa palkinnot ja liikevaihdon kasvutahdin.
Vain yksi mainitsee lapsensa nimeltä.
Itsekurista: Suuri konvehtikulho ja limsat jäävät lähes koskematta. Kivennäisvesi sen sijaan loppuu.
Kauneudesta: Yleisvaikutelma on supernaisellinen, hoikka ja hyvännäköinen. Korot ovat korkeat ja korut näyttävät. Hyviä jätkiä ei näy.
Tavoitteista: Tälle porukalle on itsestään selvää sanoa se. Lisää hallituspaikkoja, liikkeenjohdollista vastuuta ja seuraava ura. He tahtovat valtaa, jonka saaminen on riittävän haastavaa.
Naiset puhuvat itsestään auliisti ja paljon aikataulun sallimaa pidempään.
Esiintymisen tauottua leidilauma purkautuu kohti vessaa ja verkostoituu mennessään. Kourallinen hätäisiä jonottaa heille varattuun puuterointihuoneeseen. Loput ohittavat jonon kulkemalla suoraan miesten vessaan.
Suuri kysymys kuuluu, ovatko juuri esittäytyneet poikkeuksia. Vai löytyisikö rohkeutta ja röyhkeyttä riittävän leveällä rintamalla?
Tienraivaajien tuntumassa tarvitaan paljon perässä kulkijoita, jotta työ ei jää turhaksi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
Politiikka
Valtion velka kasvaa neljännesmiljardilla
Ulkomaat
Kiipeilijöitä kuoli jälleen juhlavuotta viettävällä Mount Everestillä
Talous
Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
Urheilu
Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
Luetuimmat juuri nyt
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Poliisi alkoi heti tutkia Mätäjoen kalatuhoa
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Eva: Kaavoitus pantava täysremonttiin
- Kiipeilijöitä kuoli jälleen juhlavuotta viettävällä Mount Everestillä
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Kivinen tie Hollywoodin huipulle
- Tuhansia kuolleita kaloja kelluu saastuneessa Mätäjoessa Video
- Kuluttaja-asiamies: Wc-paperia markkinoitiin aggressiivisesti
- Puistolassa katkaistiin katujengin syntyminen
- Salminen lähtee KalPasta KHL:ään
- Malmön poika kiekkojättien sarjassa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Valtaosa työsyrjinnästä jää piiloon
- Denver Post: Patrick Roysta Coloradon valmentaja
- 13 kuoli dynamiittitehtaan räjähdyksessä Kiinassa
- Valtion velka kasvaa neljännesmiljardilla
- Videokooste tornadon etenemisestä ja myrskyn tuhoista Video
- Säveltäjä Anders Eliasson on kuollut
- Eva: Kaavoitus pantava täysremonttiin
- Kysely: Sopiva eläkeikä on 62 vuotta
- Kiipeilijöitä kuoli jälleen juhlavuotta viettävällä Mount Everestillä
- Tuomioja sai kunniatohtorin arvon Gazassa
- Australialainen eläintarha sai valkoisen sarvikuonon lisääntymään Video
- Poliisi alkoi heti tutkia Mätäjoen kalatuhoa
- Kuuluisa reggaeyhtye vierailee Oulussa
- Melody Gardot konsertoi jälleen Suomessa
- Ateneumin teoksia julkaistiin Google Art Projectissa
- Tutkijat vaativat yliopistoja päivittämään turvaohjeensa
- The Doorsin kitaristi bändikaveristaan: "Tulen kaipaamaan häntä aina"
- Blogi: Suklaako syntinen?
- Norjan naishiihtäjät vähentävät harjoittelua ennen Sotšia
- Kolumni: Totuus on paras bisnes
- Antti Herlin osti lisää Sanomaa ja Konetta
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Blogi: Tero Saarisen jäähyväiset
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- 15-vuotias Juho Ruuska on yrittäjänä jo konkari
- Koneet kierrätykseen
- Työhaastattelu: Olisiko sinusta rakennusinsinööriksi, Sirkka Hämäläinen-Lindfors?
- 4H-yrittäjäksi pääsee jo 13-vuotias
- Parjatuissa työpaikoissa on hyvä henki
- Työsuhdekodinhoitaja on harvojen herkkua
- Kaverikoira jakaa iloa kaikille
- Työklinikka: Miten voin periä palkan?
- Katkeaako vuorotteluvapaa irtisanomiseen?
- Lastenhoitajalla liki sata määräaikaisuutta – oikeus vakinaisti työsuhteen
- PAM: Könttäpalkat ilman lisiä yleistymässä ravintola-alalla
- Kolumni: Opettelin lukemaan uudelleen
- Olisipa minullakin pieni kahvila
- Työhuoneeni kolme tärkeintä: Kotini on työpaikkani
- Viisi vinkkiä: Neuvoja aloittelevalle yrittäjälle
- Työklinikka: Eikö työehtosopimuksella ole käytännön merkitystä?
- Hyväpalkkaiset duunariammatit katoavat
- 48 ammatin mies
- Kolumni: Muutospuuhastelu tulee kalliiksi
- Torsti Lehtisen ikävimmät työt
- Työklinikka: Vaikuttaako sairastelu irtisanomiseen?
- TOP 5: Torsti Lehtisen mukavimmat työt
- Työhaastattelu: Olisiko sinusta kotitalousopettajaksi, Heinäsirkka?
- Videohaastattelut työhönotossa yleistyvät
- EU-komissio haluaa ammattiliitoille kanneoikeuden
- Nuorisotyöttömyys kasvussa – kuntatiedot HS.fi:n verkkokartassa
- Nimetön työnhaku vaati mustaa tussia
- Työmaana koko maailma
- It-johtaja istuskelee kahviloissa






