"Yrittäjänä voin toteuttaa itseäni"
Helsingin Sanomat
"Runsas vuosi sitten tein opiskelukaverini kanssa kouluprojektia, jota varten suunnittelimme internetin ohjelmistopalveluja erilaisille yrityksille.
Saatuamme työn valmiiksi kaverini ehdotti, että perustaisimme yhdessä webohjelmointifirman.
En ollut koskaan edes ajatellut yrittämistä.
Pari viikkoa mietin asiaa ja laskin, olisiko minulla tarpeeksi rahaa osakeyhtiön perustamiseen.
Vaadittava alkupääoma oli yhteensä 2500 euroa. Sen suurempia investointeja ei tarvittu, sillä tietokoneet meillä oli jo ennestään.
Rohkaistuin ja päätin kokeilla yrittäjyyttä.
Valintaa helpotti se, että persoonamme sopivat yhtiökumppanini kanssa hyvin yhteen, ja meillä oli samanlainen tekemisen draivi.
Yrityksemme Toinen veli Oy on pyörinyt täydellä teholla viime syksystä alkaen. Sopivan toimitilan löysimme Espoosta koulun yrityshautomon avulla. Muutama kuukausi sitten firmaan tuli mukaan kolmas yhtiökumppani.
Työsuhteisia työntekijöitä meillä ei vielä ole, mutta töitä on ollut koko ajan enemmän kuin pystymme tekemään.
Keväällä opiskelukaverit kyselivät minulta työharjoittelupaikkoja. Ottaisin mielelläni monta lahjakasta tyyppiä harjoitteluun, mutta ennen kuin alamme kasvattaa yritystä, minun pitäisi tehdä opintoni loppuun.
Opiskelukaverit ovat suhtautuneet firmaamme koko ajan kannustavasti.
Vanhempani, joille yrittäminen on vieras asia, olivat sen sijaan yllättyneitä valinnastani.
Olen kuullut myös sellaisia kommentteja, että yrittäjäksi ryhtyvät ne, jotka eivät työllisty muuten.
Itse koen, että yrittäjänä minulla on mahdollisuus toteuttaa itseäni rakentamalla ohjelmistoja alusta loppuun.
Tuntuu myös hienolta nähdä firmamme nimi ohjelmiston kehittäjän kohdalla, sillä firma olemme oikeasti minä ja kaksi yhtiökumppaniani."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Luetuimmat juuri nyt
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Julkkismeteorologi ajoi Tanskaan tuulilasina kanaverkkoa ja elmukelmua
- Syövän selättänyt Micheal Douglas: "Tämä on lahja"
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun kirjoitustulos romahti
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
Uutiset
- Helsinki muuttui kirpputoriksi
- Viisi loukkaantunut vakavasti nokkakolarissa Orivedellä
- Vanha renkitupa paloi Mustasaaressa
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Julkkismeteorologi ajoi Tanskaan tuulilasina kanaverkkoa ja elmukelmua
- Ainakin 17 kuoli koulubussin palossa Pakistanissa
- Tutkija: Suuri osa koululaisista ei tunnista edes voikukkaa
- Niklas Moisander: Bayern on pelottavan vahva ja suosikki
- Indiana kaatoi Miamin NBA:n välierissä
- Suomi aloitti taekwondon PM-kisat liikesarjojen kultamitaleilla
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
- HJK-pomo Lyytikäinen pahoittelee joukkueensa taapertamista
- Pittsburgh jatkaa ensimmäisenä seurana NHL:n välieriin
- Hyväntekijänä esiintynyt varas vei naisen kaulakorun Lahdessa
- Sipilä: Suomen on parempi euron ulkopuolella kuin liittovaltiossa
- AL: Evira tehnyt poikkeuksellisen paljon tuotteiden takaisinvetoja
- Lenkkitossun hiilijalanjälki selvitettiin
- TS: Vain kolmasosa hoitanut jätevesiasetuksen vaatimat toimet
- Syövän selättänyt Micheal Douglas: "Tämä on lahja"
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Kelan Hiilamo HS-raadissa: Kunnille velvollisuus työllistää nuoria
- Kysely: Saako homoista vitsailla?
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- HIFK-kasvatti Vainoselle NHL-sopimus
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Miehet ansaitsevat valtionkin töissä naisia enemmän
- Potkut yllyttivät toteuttamaan haaveet
- Mitä kesätyötä et unohda?
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- 15-vuotias Juho Ruuska on yrittäjänä jo konkari
- Koneet kierrätykseen
- Työhaastattelu: Olisiko sinusta rakennusinsinööriksi, Sirkka Hämäläinen-Lindfors?
- 4H-yrittäjäksi pääsee jo 13-vuotias
- Parjatuissa työpaikoissa on hyvä henki
- Työsuhdekodinhoitaja on harvojen herkkua
- Kaverikoira jakaa iloa kaikille
- Työklinikka: Miten voin periä palkan?
- Katkeaako vuorotteluvapaa irtisanomiseen?
- Lastenhoitajalla liki sata määräaikaisuutta – oikeus vakinaisti työsuhteen
- PAM: Könttäpalkat ilman lisiä yleistymässä ravintola-alalla
- Kolumni: Opettelin lukemaan uudelleen
- Olisipa minullakin pieni kahvila
- Työhuoneeni kolme tärkeintä: Kotini on työpaikkani
- Viisi vinkkiä: Neuvoja aloittelevalle yrittäjälle
- Työklinikka: Eikö työehtosopimuksella ole käytännön merkitystä?
- Hyväpalkkaiset duunariammatit katoavat
- 48 ammatin mies
- Kolumni: Muutospuuhastelu tulee kalliiksi
- Torsti Lehtisen ikävimmät työt
- Työklinikka: Vaikuttaako sairastelu irtisanomiseen?
- TOP 5: Torsti Lehtisen mukavimmat työt
- Työhaastattelu: Olisiko sinusta kotitalousopettajaksi, Heinäsirkka?
- Videohaastattelut työhönotossa yleistyvät
- EU-komissio haluaa ammattiliitoille kanneoikeuden






