Aivotutkija: Työpaikoilla ideoidaan usein väärin

Työelämä
 
Tuomo Tamminen

Jos kuormitat aivojasi liikaa, ne alkavat reistailla. Aivan kuten muutkin ruumiinosat, aivot tarvitsevat ergonomisen työympäristön ja välillä lepoa.

"Nyt ideoidaan! Jokaisella ryhmällä on kymmenen minuuttia aikaa keksiä fläppitaululle ajatuksia yrityksemme uuden strategian toteuttamisesta."

Kuulostaako tutulta? Monella työpaikalla ideoidaan yhä niin, että kokoonnutaan sovittuun kellonaikaan kokoushuoneeseen ja ollaan luovia.

Aivomme eivät kuitenkaan ota vastaan käskyjä edes kantajansa esimieheltä. Ne vaativat ergonomiset työolot kuten selkämme tai ranteemmekin.

Jos aivoja kohtelee hyvin, ne innostuvat ideoinnista ja sitoutuvat miettimään asioita pitkäjänteisesti. Mutta jos aivoja rasitetaan liikaa ja niiltä pyydetään mahdottomia, ne menevät jumiin.

Joillakin työpaikoilla tähän on jo havahduttu, mutta monessa paikassa ollaan vielä kiinni liukuhihna-ajattelussa. Ajatellaan suoraviivaisesti, että tärkeintä on säätää työtaso oikealle korkeudelle ja työntää jalkansa terveyssandaaleihin.

Aivoergonomiasta huolehtiminen on monimutkaisempaa. Aivot ovat tutkijoillekin vielä monella tapaa mysteeri. Lisäksi niiden toimintaan vaikuttaa ihmisen koko historia: ravinto, fyysinen kunto, muistot – ihan kaikki.

Silti aivoista tiedetään jo paljon, ja paljon aivot kertovat itsekin. Niitä pitäisi vain malttaa kuunnella.

Miten sitten pitäisi ideoida, jos fläppitaulu ei kelpaa?

Se pitäisi ainakin ymmärtää, että aivomme tarvitsevat aikaa ajatella. Aivot toimivat verkostomaisena kokonaisuutena, jonka sähkökemiallinen eli fysiologinen aktiivisuus vaihtelee eri tilanteissa.

Koskaan aivot eivät ole täysin levossa. Silloin, kun emme keskity mihinkään erityiseen vaan olemme vain, aivomme käsittelevät aiemmin sisäistettyä tietoa.

Juuri tämän takia nerokas idea saattaa pälkähtää päähän aamulla herätessä tai mökkilaiturilla laiskotellessa.

Kun keskitymme johonkin tehtävään käskystä ja nopeassa aikataulussa, ajatukset eivät pääse samalla tavalla muhimaan.

"Eniten luovaa ongelmanratkaisukykyä rassaa tavoitehakuinen ajatustehtailu", sanoo neurologi, Työterveyslaitoksen (TTL) tutkimusprofessori Kiti Müller.

"Pahinta on se, jos lopuksi on pakko valita joku ideoista toteutettavaksi, vaikkei mitään uutta ja raikasta olisi syntynytkään."

Ideoinnille voisi Müllerin mukaan antaa esimerkiksi kolme tuntia ilman sen kummempia tavoitteita. Näin ideat saadaan muhimaan, ja asiaan voi palata vaikka viikon päästä, jos syytä on.

Jos työpaikalla on totuttu mittaamaan onnistumista kappalemäärissä, euroissa tai käytetyssä ajassa, tällainen lähestymistapa voi tuntua kovin epävarmalta – ei ollenkaan dynaamiselta ja kustannustehokkaalta.

"Menikö jonkun idean saamiseen viikko tai puoli vuotta vai syntyikö se hetkessä? Tällaisia et mittaakaan", Müller sanoo.

Jos et usko aivotutkijoita, ehkä uskaltaisit ottaa mallia suuryrityksestä. Esimerkiksi Googlen insinööreillä ja koodareilla Yhdysvalloissa on ollut mahdollisuus käyttää viidennes työajastaan omien suosikkiprojektiensa parissa.

Googlellakin on tiettävästi välillä epäilty käytännön tehokkuutta, mutta tapa on yleistynyt etenkin Kalifornian Piilaaksossa. Ideana on juuri ideointi: kun ihmisille annetaan aikaa, tuloksena toivotaan syntyvän seuraava Facebook tai Angry Birds.

Mikään ei estä soveltamasta käytäntöä muihinkin kuin toimistotyöläisiin. Opettaja tai varastomieskin voi saada omaa työtään kehittävän oivalluksen, jos vain siihen annetaan tilaisuus.

Pomoilta tällainen vallankumouksellisuus tietenkin vaatii uskallusta – antaa alaistensa tehdä jotakin, mistä ei välttämättä ole mitattavaa hyötyä. Jos rohkeutta kuitenkin on, kannattaa ehkä luottaa intuitioon.

Usein ajatellaan, että hyvä johtaja toimii järjen varassa eikä anna tunteidensa ohjata. Aivotutkimuksen valossa asia ei ole näin yksinkertainen.

Kohdatessaan uusia tilanteita ja ihmisiä aivot merkkaavat ne emotionaalisella leimalla. Kun tilanne toistuu, aivot hakevat leiman oikotieksi tunteelle. Tunteissa voi siis piillä aiemmin opittu viisaus.

Mutta ei toki aina: huonosti mennyt powerpoint-esitys voi saada meidät nolostelemaan seuraavaakin esitystä, vaikka olisimme silloin paljon paremmin valmistautuneita.

Työpaikkojen johtajilla ja esimiehillä on mitä parhaimmat edellytykset ottaa aivojemme hyvinvointi huomioon.

Alaisten aivoja kannattaisi ajatella erityisesti organisaatiouudistuksia suunnitellessa. Niistähän meillä Suomessa pidetään – viime vuonna julkaistun Euroopan työolotutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista työntekijöistä oli käynyt kolmen vuoden aikana läpi ison organisaatiouudistuksen. Luku oli suurempi kuin missään muualla.

Tämän voi nähdä osoituksena yhteiskuntamme uudistumiskyvystä, mutta se ei taida olla koko totuus.

"Uudistukset tarkoittavat yleensä sitä, että vähemmällä väellä tehdään enemmän, eikä suinkaan sitä, että jotain tarpeetonta jätetään hoitamatta", tutkimusprofessori Müller tuhahtaa.

Uuden työtavan oppiminen vaatii paljon. Samalla ihmisen mieli joutuu tekemään töitä, etteivät vanhat, muistirakenteisiin tiukasti tallennetut tavat puskisi pintaan.

Joku selviytyy uusista vaatimuksista hyvin, toinen huonommin. Todennäköisesti liian iso työmäärä kuitenkin heikentää myös ketteräaivoisten työntekijöiden suoritusta.

Stanfordin yliopiston tutkijat osoittivat 2009, että usean tehtävän parissa samanaikaisesti työskentelevillä oli vaikeuksia suodattaa pois turhia ärsykkeitä ja vaihtaa tehtävästä toiseen.

Moneen suuntaan revityt aivot joutuvat kamppailemaan, jotta ne voivat keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan.

Kun tähän päälle kasataan vähän väliä piipittävät sähköpostit, tekstiviestit ja kokouskutsut, päädytään siihen, mikä monen mielestä työpaikoilla on nykyisin eniten pielessä: töitä ei saa tehdä rauhassa.

TTL:n ja Työtehoseuran kesällä julkaistun tutkimuksen mukaan erilaiset keskeytykset vievät keskimäärin 20–30 prosenttia toimihenkilöiden työajasta.

Noin puolet keskeytyksistä oli vastaajien mukaan vain häiriöksi.

Kaikenlaiset keskeytykset katkaisevat aina keskittymisen, ja kadotetun työrytmin löytäminen voi kestää parikymmentä minuuttia.

"Aina solvataan tietotekniikkaa, mutta haluaisin kiinnittää huomiota siihen, miten paljon me itse olemme tuottamassa informaatiosaastetta", Müller purnaa.

Juuri muutosnopeus ja keskeytysten määrä ovat suurimpia muutoksia työelämässä verrattuna esimerkiksi 1950-lukuun, hän arvelee.

Monesti keskeytykset jatkuvat vielä illalla kotonakin.

Työpuhelimen piippaaminen voi tuntua mitättömältä häiriöltä – eihän viestiin ole pakko edes vastata – mutta pelkkä viestin lukeminenkin voi virittää aivot työasentoon ja haitata tarpeellista lepoa.

Pahimmillaan tällainen muka-harmiton ylityö voi pilata yöunet.

Volkswagenin tehtailla Saksassa ei tästä syystä välitetä joidenkin työntekijöiden puhelimiin ollenkaan sähköposteja puoli tuntia työvuoron päättymisen jälkeen.

Parin viime vuoden aikana olemme saaneet uutta tietoa siitä, miten pahaa jatkuva istuminen meille tekee. Se ei taatusti ole yllätys kenellekään tietokoneen ääressä vuosikausia istuneelle. Kipeä selkä ja hartiat ovat kertoneet samaa viestiä jo pitkään.

Samalla tavalla kenellekään ei varmaan tule uutisena, että aivotkin tarvitsevat lepoa ja aikaa "muhittaa" ajatuksia, kuten Kiti Müller toteaa.

Voit siis kertoa pomollesi, että aivotutkijakin sanoi niin.

Lähteet: Waytz, Adam ja Mason, Malia: Your Brain at Work (Harvard Business Review 7–8/2013); Ophir, Eyal ym: Cognitive control in media multitaskers (PNAS 2009).