-
Työklinikka
Olemme pieni osa kansainvälisen yhtiön myyntiorganisaatiota. Suomessa meitä on kaksi henkilöä töissä. Pääkonttorimme sijaitsee nykyään Saksassa, aiemmin se oli Ruotsissa.Ongelmana on, että Suomessa ei ole palkoissa yleiskorotusta. Työnantaja...
-
Työklinikka
Mistä johtuu, ettei sijaisvanhemmille synny eläkekertymää? Työtä tehdään pientä korvausta vastaan vuorokauden ympäri noin 20 vuotta, jos sijaislapset ovat tulleet perheeseen vauvaikäisinä. Yleensä kaikki palkka, jota työnantaja maksaa korvauksena...
-
-
Työpaikkaneuvottelussa piti keskustella siirtymisestäni toiseen työpisteeseen. Yllättäen keskustelussa alettiinkin epäillä työkykyäni ja työssä jaksamistani. Tilaisuudessa ei ollut läsnä nykyinen esimieheni vaan aluepäällikkö, entinen...
-
Työklinikka
Mieheni jäi hoitamaan sairasta lastamme kotiin. Myöhemmin hänen työnantajansa vaati hankkimaan todistuksen minun työnantajaltani, että olen ollut lapsen sairauspäivinä töissä. Onko työntekijällä velvollisuus toimittaa tällainen todistus? ...
-
Työklinikka
Tein työtä viikon ajan yksityiselle palvelualan yritykselle sopimuksella 15 euroa / tunti. En ole saanut palkkaa. Mitä voin tehdä? Minulla on kirjallinen työsopimus. Jos työnantaja ei maksa työntekijälle työsopimukseen perustuvaa palkkasaatavaa,...
-
Aion hakea vuoden vuorotteluvapaata. Jos tulen tänä aikana irtisanotuksi, katkeaako vuorotteluvapaa irtisanomispäivään vai mitä sille tapahtuu? Ja eikö niin, että myös vuorotteluvapaalla olevan voi irtisanoa? Vuorotteluvapaa on järjestely,...
-
Työklinikka
Olen kuljetusalan pätkätyöläinen ja yrittäjä. Minulta jäävät varsin usein hommat saamatta, koska yritän pitää kiinni työehtosopimuksen mukaisesta palkasta sekä työnhakijana että yrittäjänä. Monet muut alan yrittäjät pärjäävät tarjouskilpailussa...
-
Työklinikka
Sairastin viime vuonna influenssan ja jouduin selkäleikkaukseen. Olin yhteensä pari kuukautta sairauslomilla. Nyt firmassamme aloitetaan yt-neuvottelut. Voiko sairastelu vaikuttaa siihen, että minut irtisanotaan? Yt-neuvottelujen jälkeen...