Helsinkiläinen Ressun lukio on tänä vuonna Suomen paras lukio, jos mitataan ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvoa. HS julkaisee Suomen kaikkien lukioiden ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvot.
14 punkkaria kivitettiin kuoliaaksi Bagdadissa
REUTERS–HSBAGDAD. Ainakin 14 teini-ikäistä, länsityyliin pukeutunutta punkrokkaria on tapettu kivittämällä Irakin pääkaupungissa Bagdadissa, viranomaiset ja sairaalalähteet kertovat.
Nuoret kannattivat amerikkalaisperäistä emo-suuntausta, olivat kammanneet hiuksensa tyylin mukaisesti ja pukeutuivat tiukkoihin farkkuihin. Heidän tappajikseen epäillään Bagdadin shiiaenemmistöisten kaupunginosien äärivanhoillisia jengejä.
Lauantain tiedon mukaan kaupunginosissa kierrätettiin nimilistoja nuorista, jotka tapetaan, elleivät he muuta pukeutumistyyliään.
Irakin sisäministeriö kiinnitti viime kuussa huomiota emo-alakulttuuriin ja määritteli sen satanismiksi. Ministeriön mukaan emo-muoti oli leviämässä kouluissa etenkin tyttöjen keskuudessa.
Jo ainakin 14 nuoren miehen ruumiit on tuotu itäbagdadilaisiin sairaaloihin. Yhdeksän oli tapettu Sadr Cityn kaupunginosassa.
Reutersin toimittaja näki tappolistan, jossa lueteltiin shiialaiselta Bayaan alueelta vielä 24 nuoren nimet.
"Varoitamme teitä kovin sanoin, kaikki säädyttömät miehet ja naiset, ellette jätä tätä saastaista työtä neljän päivän aikana, Jumalan rangaistus on yllänne Mujahideenin kädestä", kiertokirjeessä sanotaan.
Sadr Cityn lisälistassa on 20 nimeä. "Me olemme vihan prikaati. Varoitamme teitä, ellette palaa terveyteen ja oikealle tielle, teidät tapetaan", listan varoitus kuului.
Sisäministeriö kuvasi "satanisteiksi" epäilemäänsä kohderyhmää viime kuussa: "Heillä on tiukat vaatteet, joissa on pääkallonkuvia, he käyttävät pääkalloin koristeltuja koulutarvikkeita, heillä on renkaita nenässä ja kielessä ja he ovat muutenkin omituisen näköisiä."
Kun Irakin media alkoi kertoa kivitysmurhista, sisäministeriö sanoi, että yhtään sen kirjaamaa murhaa ei voi tulkita reaktioksi punkkareihin. Median raportit ovat tekaistuja, ministeriö lisäsi.
Irakin johtavat shiialaiset uskonoppineet ovat tuominneet kivitysmurhat. Irakin vaikutusvaltaisimman uskonoppineen Ali al-Sistanin edustaja kutsui tekoja terrorismiksi.
"Nuorison keskuudessa levinneeseen ilmiöön pitää puuttua vuoropuhelun kautta ja rauhanomaisesti, ei fyysisen likvidoinnin kautta", al-Sistanin edustaja, bagdadilainen uskonoppinut Abdul Raheem al-Rikabi sanoi Reutersille.
Sadr Cityssä vaikutusvaltainen radikaali shiiajohtaja Moqtada al-Sadr luonnehti emo-punkkareita "hulluiksi typeryksiksi", jotka pitää hoitaa laillisesti.
Al-Sadr vastasi lauantaina verkkosivullaan esitettyyn kysymykseen. Hänen avustajansa Abu Ali al-Rubaie korosti, että al-Sadrin seuraajilla ei ole mitään yhteyttä kivitysmurhiin.
Vuoden 2003 jälkeen Bagdadin osia hallitsevat uskonmilitantit valvoivat tiukkaa vanhoillisen islamin mukaista pukukoodia. Olojen hieman rauhoituttua nuoriso on alkanut kokeilla läntisiä tyylejä. Irak yleensä on yhä hyvin vanhoillinen.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Luetuimmat juuri nyt
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
Uutiset
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Kelan Hiilamo HS-raadissa: Kunnille velvollisuus työllistää nuoria
- Kysely: Saako homoista vitsailla?
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- HIFK-kasvatti Vainoselle NHL-sopimus
- Pittsburgh jatkaa ensimmäisenä seurana NHL:n välieriin
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
- Maailman kuvat: Valokuva
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Pia Viitanen: "Olen aamukiukkuinen"
- Susanna Huovinen: "Sdp:ltä odotetaan ihmetekoja"
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Naiset aloittivat lentopallon MM-karsinnat tappiolla
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Ilonen jätti kädet kohmeessa Euroopan tähdet taakseen
- Ilari Melart IFK:sta Columbukseen
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Maailman kuvat: Valokuva
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Nuoret ja poliisi sotajalalla – kuvakooste Husbyn mellakoista
- Woolwichin veitsi-iskun tekijät olivat Britannian tiedustelupalvelun seurannassa
- Husbyn tuhopoltosta epäilty ei tiettävästi hae apua Suomesta
- Hätälasku sulki Lontoon Heathrow'n kiitotiet
- Voimakas maanjäristys järkytti Venäjän ydinvenetukikohtaa
- Matkatoimistot: Pohjois-Korea avaa rajakaupunkinsa turisteille
- Maantiesilta romahti Yhdysvalloissa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Maailman kuvat: Ompelija






