Itä-Lontoossa vuonna 1888 prostituoituja tappaneen ja silponeen Villtäjä-Jackin henkilöllisyys on yhä mysteeri, jonka jalanjäljille pääsee karmivalla kävelykierroksella Lontoossa.
Afganistan yrittää hillitä laitonta rahavirtaa ulkomaille
Helsingin SanomatAfganistanin hallitus yrittää hillitä laitonta rahavirtaa ulkomaille. Viranomaiset uskovat, että sadan dollarin seteleistä tehdyt tiilet, joita matkustajat vievät laukuissaan Kabulin lentokentän kautta, ovat vain osaksi huumekartellien hankkimaa rahaa.
Afganistanin keskuspankki yrittää nyt rajoittaa rahapakoa määräyksellä, jonka mukaan maasta lähtijä saa viedä mukanaan vain 20 000 dollaria, noin 15 000 euroa vastaavan määrän käteistä. Suuremmat summat on kuljetettava pankkisiirrolla, talouslehti Financial Times kertoo maanantaina.
Keskuspankki arvioi äskettäin, että pelkästään viime vuonna maasta vietiin 4,6 miljardin dollaria eli 3,5 miljardia euroa pääosin rikollista rahaa.
Afganistanin valtion budjetti vuodeksi 2010–2011 oli 4,8 miljardia dollaria.
Afganistanissa olevien kansainvälisten Isaf-joukkojen lähettäjämaat, etenkin Yhdysvallat, on käyttänyt suuria määriä rahaa Afganistanin turvallisuuden ja myös siviilisektorin kohentamiseen.
On myös syntynyt "sotayrittäjien uusi luokka", Financial Times kuvaa maanantaina.
Nämä liikemiehet hyötyvät Nato-sopimusten kuplasta ja siirtävät saamansa rahat turvaan kiinteistöihin ja pankkitileille Dubaihin.
Entinen varapresidentti Zia Masood esimerkiksi jäi kerran kiinni Dubain tullissa, ja hänellä oli tavaroissaan 52 miljoonaa dollaria. Hänet vapautettiin ilman lisäkysymyksiä, kerrottiin Yhdysvaltain Kabulin-suurlähetystön viestissä, jonka Wikileaks-ilmiantosivusto sittemmin julkaisi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
Talous
Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
Urheilu
Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
Kulttuuri
Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
Luetuimmat juuri nyt
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Tukholmassa jääkiekko voitti Euroviisut 3–0
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Euroviisujen seuranta – kommentit yhä luettavissa
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään
- Katainen toivoo yhä työmarkkinajärjestöiltä palkkaratkaisua
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Tukholmassa jääkiekko voitti Euroviisut 3–0
- Putkirikot veivät veden sadoilta Vantaalla
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Mikael Granlund uskoo pronssin kiinnostavan
- Dortmundin Hummels ehkä pois Mestarien liigan finaalista
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- Viisukuume huipussaan finaaliin valmistautuvassa Malmössä
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Lätkä loppui, viisujännitys nousee
- Pitkämäki haluaa takaisin keihäskurkoksi
- Schalke piti kiinni Mestarien liigan paikastaan
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Nyrkkeilymestari Vitali Klytško johdatti protestimarssia Kiovassa
- Ruotsissa kolme sivullista haavoittui koruliikkeen ryöstössä
- Pohjois-Korea testasi lyhyen kantaman ohjuksia
- Afganistanin parlamentti ei tuominnut naisiin kohdistuvaa väkivaltaa
- Kolumni: Ja Beckham loi miehen
- Maailman kuvat: Napoleonin kasvot
- Depardieu vertaa Putinia paaviin
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Turkin rajan lyhyt liikennesulku kaatoi Depeche Moden keikan
- Litvinenko-tutkimus uhkaa kaatua todisteiden salaamiseen
- Prahan metro houkuttelee sinkkuja treffivaunuihin
- Saksassa kaikki lapset pääsevät iltapäiväkerhoon
- Kymmeniä loukkaantui lähijunien törmäyksessä lähellä New Yorkia
- Fakta: Lähes satatuhatta lasta katosi
- Tästä on kyse: Suomessa huolta iltapäivähoidosta
- Unicef: Yli kolmasosa raiskatuista on lapsia






