Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Ainakin 12 kuoli joukkomurhassa Batman-elokuvan ensi-illassa Coloradossa
HS–REUTERS–APAinakin 12 ihmistä kuoli ja kymmeniä loukkaantui perjantaina ammuskelussa Denverin esikaupungissa Aurorassa. Kaasunaamariin pukeutunut mies alkoi ammuskella ihmisiä kohti täydessä elokuvateatterissa kesken uuden Batman-elokuvan ensi-iltaa.
Poliisin mukaan ampuja osui 71 ihmiseen. Osa uhreista on lapsia. Nuorin loukkaantuneista oli neljän kuukauden ikäinen vauva, joka on jo päässyt sairaalasta.
Kyseessä oli Yhdysvaltain pahin joukkosurma sitten vuoden 2009 Fort Hoodin joukkosurman, jolloin armeijan psykiatri surmasi 13 sotilasta ja siviiliä teksasilaisessa sotilastukikohdassa.
Ampujaksi epäilty saatiin kiinni teatterin parkkipaikalta, eikä hän tehnyt pidätettäessä vastarintaa.
24-vuotias epäilty oli virittänyt asuntoonsa ansan. Poliisi käytti paloauton nosturia ja kameroita nähdäkseen sisälle kolmannen keroksen asuntoon.
"Viritetty ansa näyttää kuvien perusteella hyvin taitavasti tehdyltä. Sen purkaminen voi kestää pitkään", Auroran poliisipäällikkö Daniel Oates kertoi.
Poliisi evakuoi miehen asuintalon ja läheisiä asuinrakennuksia. Miehen asunto sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä teatterista.
Amerikkalaisen median ja nimettömien FBI-lähteiden mukaan ampuja on 24-vuotias paikallinen mies James Eagan Holmes.
Epäilty ei ole kertonut syytä teolleen. FBI:n mukaan miehellä ei näytä olevan kytköksiä mihinkään terroristijärjestöön, ja hän on toiminut yksin. Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan epäilty ei ole koskaan palvellut armeijassa.
Holmes oli opiskellut Coloradon yliopistossa neurotieteitä, mutta keskeyttänyt opintonsa kesäkuussa. Yliopistolla ei ollut tietoa opiskelun keskeyttämisen syystä. Miehellä ei tiettävästi ollut aiempaa rikosrekisteriä.
Silminnäkijöiden mukaan hyökkääjällä oli kasvoillaan kaasunaamari, ja hänellä oli musta vaatetus, luotiliivi ja useita aseita. Pidätyksen yhteydessä mieheltä löytyi veitsi, käsiase ja kivääri. Poliisi löysi teatterisalista vielä yhden aseen.
Mies avasi kyynelkaasukanisterin teatterin etuosassa ja aloitti ammuskelun teatterissa parikymmentä minuuttia elokuvan alkamisen jälkeen.
Erään silminnäkijän mukaan elokuvassa oli juuri meneillään äänekäs toimintakohtaus, eivätkä kaikki heti ymmärtäneet, että teatteriin oli hyökätty. Osa myös luuli ensin, että kyse oli ensi-iltaan liittyvistä erikoistehosteista.
Uhreista kymmenen kuoli heti elokuvateatterissa ja kaksi myöhemmin sairaalassa. Uhreja on viety useisiin alueen sairaaloihin. Osa hoidettavista haavoittui luodeista, osa sai kyynelkaasusta hengitystieoireita.
Denverin esikaupunki Aurora sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Littletonista, jonka Columbinen lukiossa tapahtui joukkomurha vuonna 1999. Kaksi koulun oppilasta ampui 12 koulutoveriaan ja opettajan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
Politiikka
Turkiskasvattajat pitävät kansalaisaloitetta "järjettömänä"
Talous
Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
Urheilu
Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
Kulttuuri
Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- CNN: Bostonin iskuista epäilty osallistui myös kolmoismurhaan
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Apulaisoikeusasiamies: Poliisi tiedotti bussiahdistelusta liian tarkasti
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Tarina rasistista bussissa edelleen vahvistamatta
- Oklahomassa etsitään pyörremyrskyssä kadonneita lemmikkejä Video
- Naiselle vankeutta ja yli 2 miljoonaa korvattavaa Joensuun palosta
- Rautavaaran löytynyt teos esitetään Tampereen Sävelessä
- Del Potrolla virussairaus – Ranskan avoimet jää väliin
- Ranskalainen huippujudoka maajoukkueen valmentajaksi
- Myrkytystietokeskukseen kolme uutta hulluruohotapausta
- Syömälakon aloittanut Pussy Riot -jäsen ei pääse ehdonalaiseen
- Abba-esitys nousi Suomen menestyneimpien musikaalien joukkoon
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Cameron: Woolwichin hyökkäys petos islamia kohtaan
- Apulaisoikeusasiamies: Poliisi tiedotti bussiahdistelusta liian tarkasti
- LeBron James johti Miamin dramaattiseen voittoon
- EU ei kielläkään avoimia oliiviöljypulloja ravintoloissa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Suomessa on noin puoli miljoonaa "kadonnutta" autoa
- CNN: Bostonin iskuista epäilty osallistui myös kolmoismurhaan
- Kaksi kuoli rekan ja henkilöautojen rajussa kolarissa Pyhtäällä
- Lähiöön eksynyt mustakarhu kummastutti Los Angelesissa Video
- Mies auttoi vanhusta – huume-epäilty kävi käsiksi ja solvasi
- Syömälakon aloittanut Pussy Riot -jäsen ei pääse ehdonalaiseen
- Cameron: Woolwichin hyökkäys petos islamia kohtaan
- EU ei kielläkään avoimia oliiviöljypulloja ravintoloissa
- CNN: Bostonin iskuista epäilty osallistui myös kolmoismurhaan
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Osa Husbyn mellakoitsijoista tullut muista kunnista
- IMF:n Lagarden rikosepäilyt oikeuden syynissä
- Kysely: Saksa on maailman suosituin maa
- Spiegel: Suomeen pyrkinyt säteilytetty mauste-erä pysäytettiin EU:n rajalla
- IL: Mies ammuttiin suomalaisen vaimonsa edessä Tukholman mellakoissa
- 80-vuotias veteraanikiipeilijä kipusi Mount Everestin huipulle
- Obama nostaa pöydälle lennokki-iskut ja Guantanamon
- Palaneen kumin haju täytti Tukholman mellakkalähiön
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Britannia tuki vankilentoja luultua enemmän
- IAEA: Iran laajentaa tuntuvasti ydinohjelmaansa
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- Jordania hakee huomiota pakolaistaakalleen
- Airbnb haluaa New Yorkin muuttavan vuokrauslakejaan





