Isoja häitä on järjestetty aina. Häiden työnjako on kuitenkin aikojen saatossa muuttunut.
Viisi kuoli panttivankidraamassa Saksassa
REUTERS–STT–AFPEtelä-Saksassa asuntoon lukittautunut 53-vuotias mies ampui keskiviikkona neljä panttivankiaan ja lopulta itsensä.
Tapahtumat alkoivat aamulla, kun ulosottomies vei Karlsruhessa asuvalle miehelle häätöilmoituksen. Naapurit kuulivat laukauksia ja soittivat poliisille.
Talolle saapuneet noin 200 poliisia eristivät alueen. Raskaasti aseistautunut, työtön mies oli sulkeutunut yksityisasuntoon panttivankien kanssa.
Kolmen tunnin piirityksen jälkeen poliisit tunkeutuivat asuntoon haistettuaan savua. He löysivät viiden ihmisen ruumiit.
Uhrien joukossa olivat ilmeisesti ulosottomies, lukkoseppä ja huutokaupassa asunnon ostanut uusi omistaja. Kolmikko oli tullut asunnolle yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa, joka kuitenkin onnistui pakenemaan.
Neljäs uhri on ilmeisesti kaappaajan puoliso, joka omisti aiemmin asunnon. Poliisi löysi asunnosta neljä asetta ja käsikranaatin jäljitelmän. Aseet olivat laittomia.
Miehen kolmio oli laitettu maksuhäiriöiden takia pakkomyyntiin huhtikuussa. Poliisi epäileekin miehen suunnitelleen surmat etukäteen. Mies oli sytyttänyt maton tuleen ennen kuin hän ampui itseään.
"Poliisi ei voinut tehdä mitään välttääkseen traagista tilannetta", Günther Spitz paikallisesta syyttäjänvirastosta kertoi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
Politiikka
HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
Ulkomaat
Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
Talous
FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
Urheilu
Ruotsalaisnyrkkeilijä sai vammansa titteliottelussa
Luetuimmat juuri nyt
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Kenen on vastuu: Miksi Stockmann salasi lasien valmistusmaan?
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Vinoköysisilta voitti Kruunuvuoren sillan suunnittelukilpailun
- Kadonnut kaupunki löydettiin "viidakon sisään näkevän" laitteen avulla
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kaikki kiva on kielletty
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- YK: Pakolaisia enemmän kuin liki 20 vuoteen
- São Paulossa tuhannet protestoijat lähtivät taas kaduille
- MTV3 nappasi pääosan lottopeleistä Video
- Perussuomalaisia kammoaa joka kolmas suomalainen Video
- Kyrö ryöpytti toimittajia oikeudenkäynnissä Video
- Veronica Campbell-Brown kilpailukieltoon
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Espanja voitti jalkapallon alle 21-vuotiaiden EM-kullan
- Ammusvarasto räjähti Venäjällä, tuhansia evakuoitu
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Ruotsalaisnyrkkeilijä sai vammansa titteliottelussa
- Tanskalaishyökkääjä siirtyy Aston Villaan
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- G8-johtajat vaativat pikaista rauhankokousta Syyriasta
- Veikkaus: Lottokupongit voi palauttaa vastedes myöhemmin
- Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
- G8 tuomitsi veronkierron – käytännön tulokset laihoja
- Tausta: Yhdysvallat hyökkäsi Talebania vastaan vuonna 2001
- YK: Pakolaisia enemmän kuin liki 20 vuoteen
- São Paulossa tuhannet protestoijat lähtivät taas kaduille
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Ammusvarasto räjähti Venäjällä, tuhansia evakuoitu
- G8-johtajat vaativat pikaista rauhankokousta Syyriasta
- Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
- Tausta: Yhdysvallat hyökkäsi Talebania vastaan vuonna 2001
- Yhdysvallat aloittaa rauhanneuvottelut talebanien kanssa
- Ukrainan budjettiselonteko keskeytyi känniepäilyn vuoksi
- "Seisova mies" aloitti hiljaisten protestien aallon Turkissa
- Yläosattomat Femen-aktivistit yrittivät tunkeutua Lukašenkan majapaikkaan
- Singaporelaismiehellä oli kerrostaloasunnossa yli 30 eläintä
- KKO: Venäläis-kanadalainen liikemies voidaan luovuttaa Venäjälle
- Pentagon julkaisi listan Guantánamon "määrittelemättömistä vangeista"
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Maailman tehokkain tietokone löytyy Kiinasta
- Morris-kissa ehdolla meksikolaiskaupungin pormestariksi
- Wikileaksin Assange pysyy Ecuadorin suurlähetystössä
- Jopa 200 000 brasilialaista osallistui suurmielenosoituksiin
- Vakoilu löi särön saksalaisten Obama-huumaan



