Suomalaiset vastustavat tuloerojen kasvua. Silti yli 80 prosenttia suomalaisista lottoaa ainakin joskus. Lottoaja haluaa kasvattaa tuloeroaan suhteessa naapuriin.
Astronomit löysivät kaukaisimman galaksin
AFPPariisi. Eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset astronomit kertoivat keskiviikkona Nature-lehdessä löytäneensä vanhimman ja kaukaisimman milloinkaan löydetyn galaksin. Tähtisikermä on 13,2 miljardin valovuoden päässä maapallosta. MACS 1149-JD -galaksista maapallolla nähty valo on siis todella muinaista.
Valonsäteet lähtivät liikkeelle noin 500 miljoonaa vuotta maailmankaikkeuden alkuräjähdyksen jälkeen. Alkuräjähdyksen on laskettu tapahtuneen noin 13,7 miljardia vuotta sitten.
"Arvioimme, että tämä galaksi on muodostunut alle 200 miljoonaa vuotta alkuräjähdyksen jälkeen", tiedemiesryhmän jäsenet kertoivat.
Tutkijat ovat tähän mennessä löytäneet yli sata galaksia, joiden uskotaan muodostuneen 650–850 miljoonaa vuotta maailmankaikkeuden syntymisen jälkeen.
MACS 1149-JD –galaksin löytyminen on astronomien käyttämän uuden tekniikan läpimurto. Uudella tekniikalla voidaan havaita niin kaukaisia galakseja, että niiden loiste on himmeämpi kuin kuussa olevan kynttilän. Niitä ei voi havaita teleskoopeilla suoraan maasta.
Kyseisessä tapauksessa astronomit käyttivät painovoimalinssiksi kutsuttua ilmiötä valon nappaamiseen.
Se käyttää hyväksi galaksien sisältämää pimeää ainetta.
Tutkimukseen käytettiin Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan Hubble ja Spitzer –teleskooppeja.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
Politiikka
Alppilan kohuopettaja liittyi perussuomalaisiin – harkitsee eurovaaliehdokkuutta
Ulkomaat
Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
Talous
Vuokrat nousivat vuodessa inflaatiotakin enemmän
Luetuimmat juuri nyt
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Alppilan kohuopettaja liittyi perussuomalaisiin – harkitsee eurovaaliehdokkuutta
- Ministerisalkkunsa menettävä Gustafsson tilittää Facebookissa - "Oloni on outo"
- Kauniainen myy sisäilmaongelmien riivaamaa huvilaa asunnoksi
- Poikaystävä kutsuu Eva Wahlströmiä "haamukostajaksi"
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Sunnuntaina etelässä sataa Video
- Hätälasku sulki Britannian vilkkaimman lentoaseman kiitotiet
- Helsingin Rautatieasema sai vihreät keuhkot Video
- Kasvuyrityksiin syntyy vauhdilla uusia työpaikkoja
- Bensan polkumyynti ruuhkauttaa tiet Lahdessa
- Vesistötarkkailija valvoo rehevöitymistä Video
- Poikaystävä kutsuu Eva Wahlströmiä "haamukostajaksi"
- Konkurssien määrä oli alkuvuonna kovassa nousussa
- Kauniainen myy sisäilmaongelmien riivaamaa huvilaa asunnoksi
- Voimakas maanjäristys järkytti Venäjän ydinvenetukikohtaa
- Vähittäiskaupan myynti kasvoi vuodessa inflaatiota enemmän
- "Kulta-Currella" kovia lonkkakipuja: "Toimin särkylääkkeillä ja morfiinilla"
- Valtimon ja Säkylän ylioppilaat keskimäärin Suomen parhaita
- Ministerisalkkunsa menettävä Gustafsson tilittää Facebookissa - "Oloni on outo"
- Nyt: Saanks mä murista sun muffinssiin?
- Blogi: Baletti pisti pystyyn kansanjuhlan
- Lagerblad-yhtiön lihapullat vedetään myynnistä
- Matinkylässä mokannut räjäytysfirma sai kovat syytteet
- Detroit järjestelee jymypaukkua NHL:ssä – Rask manasi möhläystään
- Naiset ajavat aiempaa useammin humalassa
- Hätälasku sulki Britannian vilkkaimman lentoaseman kiitotiet
- Voimakas maanjäristys järkytti Venäjän ydinvenetukikohtaa
- Matkatoimistot: Pohjois-Korea avaa rajakaupunkinsa turisteille
- Maantiesilta romahti Yhdysvalloissa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Maailman kuvat: Ompelija
- Lennokkeja on ainakin 76 valtiolla
- Venäjä sulkee Arktisen tutkimusaseman – jää suli ympäriltä
- Berlusconi-oikeudenkäynnin syyttäjä sai postissa luoteja
- Islamistit hyökkäsivät Arevan uraanikaivokseen Nigerissä
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Syömälakon aloittanut Pussy Riot -jäsen ei pääse ehdonalaiseen
- Cameron: Woolwichin hyökkäys petos islamia kohtaan
- EU ei kielläkään avoimia oliiviöljypulloja ravintoloissa
- CNN: Bostonin iskuista epäilty osallistui myös kolmoismurhaan
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Osa Husbyn mellakoitsijoista tullut muista kunnista





