Ateenan Akropoliin voi pian vuokrata

 |   | 
 
STT–AFP
Tatu Paulaharju
Aiemmin Akropoliin kukkulan ovat voineet vuokrata vain harvat ja valitut.

Ateena. Talouskriisissä kärvistelevä Kreikka alkaa vuokrata osaa muinaisista raunioistaan. Kreikan kulttuuriministeriö ilmoitti asiasta tiistaina.

Tulevaisuudessa esimerkiksi yritykset tai yhdistykset voivat vuokrata päiväksi muutamaksi käyttöönsä ihka aidon muinaismuiston. Ensimmäiseksi vuokralle annetaan Ateenan Akropolis. Rauniokukkulan vuokraksi on kaavailtu noin 1 600 euroa päivältä.

Muinaismuistojen odotetaan houkuttelevan erityisesti mainostajia.

Ministeriön mukaan tarkoituksena on kerätä rahaa historiallisten nähtävyyksien ylläpitoon ja kunnostukseen. Vuokralaisten tulee ministeriön mukaan täyttää tiukat vaatimukset.

Tähän asti Kreikan historiallisten nähtävyyksien ja raunioiden vuokraaminen kaupalliseen käyttöön on ollut maan arkeologisen neuvoston vastuulla, ja vuokralaisista on oltu erityisen tarkkoja.

Esimerkiksi Akropoliin ovat saaneet vuokralle vain harvat ja valitut, heidän joukossaan kreikkalaiskanadalainen elokuvantekijä Nia Vardalos ja yhdysvaltalaisohjaaja Francis Ford Coppola.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta