Brittisosiologi: Wall Street -liike on silkkaa tunnetta vailla ajattelua

 |   | 
 
HS
BEN STANSALL / AFP
Mielenosoittajat olivat leiriytyneet St Paulin katedraalin edustalle Lontoossa sunnuntaina. Mielenosoituksia on pidetty kymmenissä eri maissa.

Wall Street -mielenosoitukset ovat niin täynnä tunnetta, että niihin osallistujien tuohtumus voi helposti haihtua huuruna ilmaan. Näin arvelee maineikas sosiologi Zygmunt Bauman, joka 86-vuotiaana yhä kirjoittaa ja opettaa Leedsin yliopistossa Britanniassa.

Espanjassa pääosin opiskelijoiden mielenilmaukset ovat jatkuneet maaliskuusta asti. Viimeksi lauantaina kymmenissä muissakin maissa etenkin nuoret ja työttömyyden uhkaamat osoittivat mieltään pankkien ylenmääräistä ahneutta vastaan.

Tempaukset ovat tunnevaltaisia, "mutta niistä puuttuu ajattelu", Bauman sanoo espanjalaisen El País-lehden haastattelussa maanantaina.

"Joskin tunne sopii tuhoamaan, se on erityisen epäsopiva rakentamaan mitään. Kaikenlaisten luokkien ja olojen ihmiset kokoontuvat aukioille huutamaan samoja iskulauseita. Kaikki ovat samaa mieltä siitä, mitä torjuvat. Mutta vastauksia on sata erilaista, jos heiltä kysytään, mitä he haluavat.

"Karnevaalin aikana kaikki on sallittua, mutta karnevaalin loputtua aiemmat määräykset palaavat", Bauman povaa.

Bauman on syntyjään puolanjuutalainen, ja on tutkinut natsismia, holokaustia, moderniutta ja globalisaatiota. Leedsin lisäksi hän on opettanut Tel Avivin yliopistossa ja yli kymmenessä muussa yliopistossa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta