Näyttelijä Michael Douglas, 68, palaa valkokankaille ja huipulle roolillaan show-pianisti Liberacena.
EU jäädytti Acta-sopimuksen hyväksymisen
AP–HS–REUTERSEU-komissio on jäädyttänyt kansainvälisen väärennösten vastaisen Acta-sopimuksen vahvistamisen. Laajaa vastustusta herättänyt sopimus viedään EU-tuomioistuimeen, joka selvittää, onko Acta ristiriidassa EU:n perusoikeuksien kanssa ja rikkooko se sananvapautta.
Acta-sopimuksen (Anti-Counterfeiting Trade Agreement) vastustajat pelkäävät sen johtavan internetin sensurointiin ja yksityisyyden suojan rajoittamiseen.
EU:n kauppakomissaari Karel De Guchtin mukaan EU-tuomioistuimen päätös selventää tietoa Acta-sopimuksesta.
"Tämän keskustelun tulee perustua faktoihin eikä väärinkäsityksiin tai huhuihin, jotka hallitsevat sosiaalisessa mediassa ja blogeissa", hän sanoi.
EU-maista Saksa, Puola, Bulgaria, Slovakia, Latvia, Viro, Kypros, Tšekki ja Hollanti ovat kieltäytyneet allekirjoittamasta sopimusta, sillä se vaarantaa maiden mielestä sananvapautta ja yksityisyydensuojaa.
Suomi allekirjoitti sopimuksen tammikuussa.
Sopimus esimerkiksi edellyttää, että internet-tarjoajat tekevät yhteistyötä kansallisten viranomaisten kanssa piratismin vastaisessa toiminnassa. Operaattorit voisivat esimerkiksi katkaista laittomasti musiikkia tai elokuvia lataavien käyttäjien verkkoyhteydet.
"Immateriaaliomaisuus on Euroopan tärkeintä raaka-ainetta, mutta nykyään joudumme kamppailemaan sen suojelemiseksi EU:n ulkopuolella. Tämä vahingoittaa yrityksiämme ja talouttamme sekä vie työpaikkoja", De Gucht sanoi.
"Acta-sopimus ei sensuroi tai sulje verkkosivuja", hän vakuutti.
Acta-sopimusta on vastustettu mielenosoituksissa eri puolilla Eurooppaa. Mielenosoitus keräsi myös Helsingissä 300 ihmistä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Räsänen: Lottovalvonta ehkä pois poliisilta
Politiikka
Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Luetuimmat juuri nyt
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- 3D-istute pelasti vauvan hengityksen
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- Robben käynnisti Bayern Münchenin hurjat juhlat
- Keihään maailmanmestarin akillesjänne petti – kausi päättyi kyyneliin
- Alkoholi saa tunteet kiehumaan Turkissa
- Tekoäly Watsonista tulee asiakaspalvelija
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Juoksijat suorittivat loppuun pommi-iskujen keskeyttämän maratoninsa Bostonissa
- Egyptin vaalit saattavat taas lykkääntyä
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- Robben käynnisti Bayern Münchenin hurjat juhlat
- Sotilasta puukotettiin Pariisissa – hyökkääjä pakeni
- Katupartiot valvovat yön levottomuuksia Ruotsissa
- Pussy Riot -aktivisti: Suomessa vierailleet naiset ovat ryhmän jäseniä
- Lontoon veitsi-iskusta kolme uutta pidätystä
- Tekoäly Watsonista tulee asiakaspalvelija
- Ruorijuoppo upotti 200-hevosvoimaisen veneen
- Puolustusministeri Hagel: Seksuaalinen häirintä on Yhdysvaltain armeijan vitsaus
- Kerrostalon keittiö paloi Nummelassa
- Alkoholi saa tunteet kiehumaan Turkissa
- Koulun kanslia sytytettiin tuleen Sipoossa
- 3D-istute pelasti vauvan hengityksen
- Sivulliset auttoivat Lahden junapuukottajan kiinniottamisessa
- Räsänen: Lottovalvonta ehkä pois poliisilta
- Tornion ja Haaparannan matkakeskus on uppoamassa verosotkuun
- Länsimetron jatko huolettaa Espoota – rahasta ei ole varmuutta
- Suomi putosi MM-lentopallosta – valmentaja pettyi rajusti
- Juoksijat suorittivat loppuun pommi-iskujen keskeyttämän maratoninsa Bostonissa
- Egyptin vaalit saattavat taas lykkääntyä
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- Sotilasta puukotettiin Pariisissa – hyökkääjä pakeni
- Katupartiot valvovat yön levottomuuksia Ruotsissa
- Lontoon veitsi-iskusta kolme uutta pidätystä
- Maailman kuvat: Nuoralla-ajoa
- Maailman kuvat: Aktivistin pahoinpitely
- Puolustusministeri Hagel: Seksuaalinen häirintä on Yhdysvaltain armeijan vitsaus
- Alkoholi saa tunteet kiehumaan Turkissa
- Mafian murhaama pappi julistettiin pyhimykseksi
- Brasilia antaa anteeksi Afrikan maiden velkoja
- Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
- Nainen räjäytti itsensä Venäjän Dagestanissa
- Neljä altistui säteilylle japanilaisessa tutkimuslaitoksessa
- Sudan vaiensi suurimmat sanomalehdet
- Homot marssivat Ukrainassa ensi kertaa oikeuksiensa puolesta
- Japanilainen pormestari pyysi anteeksi bordellilausuntojaan
- Räikkönen selviytyi aika-ajojen kolmanteen osaan
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät






