Moni tuntuu tulkitsevan lähes kaiken verkkoon kirjoitetun tekstin jonkinlaiseksi viralliseksi asiakirjaksi, vaikka se hengeltään on monesti lähempänä puhetta, kirjoittaa Jussi Pullinen.
EU kokoustaa tänään Ruotsin ja Valko-Venäjän selkkauksesta
STT–TTEuroopan unioni järjestää tänään kriisikokouksen Ruotsin ja Valko-Venäjän diplomatiaselkkauksesta.
Brysselissä toimivien EU-lähettiläiden on määrä käsitellä Valko-Venäjän päätöstä karkottaa ruotsalaisdiplomaatit. Myös Ruotsi on ilmoittanut, etteivät valkovenäläisdiplomaatit ole tervetulleita maahan.
Kiista oli jatkoa viime viikolla tapahtuneille suurlähettiläiden karkotuksille. Perjantaina Valko-Venäjä kieltäytyi yllättäen jatkamasta Ruotsin suurlähettilään akkreditointia, minkä seurauksena Ruotsi karkotti kaksi valkovenäläisdiplomaattia ja ilmoitti, ettei vaihtovuorossa ollut Valko-Venäjän suurlähettiläs ole tervetullut Tukholmaan.
Ruotsi joutui Valko-Venäjän silmätikuksi heinäkuun alussa, kun ruotsalainen mainostoimisto yhteistyössä valkovenäläisen ihmisoikeusjärjestön Charter97:n kanssa pudotti Minskin liepeille pehmolelunalleja, joihin oli kiinnitetty sananvapautta vaativia paperilappuja.
Nallet pudottanut lentokone oli luvatta Valko-Venäjän ilmatilassa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Katso koko maan pääteiden pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
Politiikka
SK: Urpilainen mietti valtiovarainministeriydestä luopumista
Talous
Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
Urheilu
Maalitykki Neymar otti kantaa Brasilian mielenosoituksiin
Luetuimmat juuri nyt
- Katso koko maan pääteiden pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- Juhannusliikenne pian täydessä vauhdissa – katso pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- USA: Suomi on ihmiskaupan kauttakulkumaa ja kohde
- Juhannusreitin voi valita toisinkin
- SK: Urpilainen mietti valtiovarainministeriydestä luopumista
- Puolustusministeriön Iivonen antaa huutia kansan Nato-käsityksille
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Työ vei hengen toissa vuonna 55 ihmiseltä – kaikki palkkatyössä kuolleet olivat miehiä
- Singapore peittyi sankkaan savuun
- Sampo ei halua kasvattaa Nordea-pottiaan
- Ranska asetti Googlelle uhkasakon tiedonkeruun rajoittamiseksi
- Nettikirjoittelija loukkasi Heinolan ex-kaupunginjohtajan kunniaa
- 60-vuotias Koskenkorva kirvoitti tarinoimaan
- Juhannusliikenne pian täydessä vauhdissa – katso pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- Ruotsalaismies sai elinkautisen Ruandan kansanmurhasta
- Sotarikoksista syytetty Kenyatta joutuu oikeuden eteen marraskuussa
- SK: Urpilainen mietti valtiovarainministeriydestä luopumista
- Joensuun ampujalle elinkautinen tuomio
- Juhannusreitin voi valita toisinkin
- USA: Suomi on ihmiskaupan kauttakulkumaa ja kohde
- Salin solmi kaksivuotisen jatkosopimuksen Sloveniaan
- Torstai on juhannusliikenteen ruuhkaisin päivä Video
- Kyproksen suunnitelmat hyödyntää valtavia maakaasuvaroja etenevät
- HJK lainasi Akseli Pelvaksen Kuopioon
- YK: Syyrian maailmanperintökohteet vaarassa tuhoutua
- Maalitykki Neymar otti kantaa Brasilian mielenosoituksiin
- Lehti: Capellokin hylkäsi PSG:n
- Singapore peittyi sankkaan savuun
- Ruotsalaismies sai elinkautisen Ruandan kansanmurhasta
- Sotarikoksista syytetty Kenyatta joutuu oikeuden eteen marraskuussa
- USA: Suomi on ihmiskaupan kauttakulkumaa ja kohde
- YK: Syyrian maailmanperintökohteet vaarassa tuhoutua
- Brasilian protestit synnyttäneet hinnankorotukset perutaan
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Kerry yrittää saada Afganistania luopumaan boikotista
- Maailman kuvat: Kuumailmapallot sinitaivaalla
- Oikeus hylkäsi Berlusconin valituksen
- Tuhoisa ammusvaraston räjähdys Venäjällä
- Ay-pomon kalmon etsintä hyytyi USA:ssa
- Putin: Ydinaseiden vähentäminen ei onnistu helpolla
- Dolce ja Gabbana tuomittiin törkeästä veronkierrosta
- Brasilia lähettää erikoisjoukkoja torjumaan mielenosoituksia
- Taleban: Neuvottelut USA:n kanssa alkavat huomenna
- Obama Berliinissä: Ydinaseita vähennettävä kolmanneksella
- Obama: Eurooppa pysyy Yhdysvaltain vapauden ja turvallisuuden kulmakivenä
- Aseistaunut joukko iski YK:n tiloihin Mogadishussa – 15 kuoli
- Kolme kuoli lantasäiliöön Hollannissa



