15-vuotiaalla Juho Ruuskalla on ollut jo vuoden ajan oma yritys, joka kuljettaa vanhoja kodinkoneita ja elektroniikkaromua asiakkaiden kotoa kierrätykseen.
Enkeli pelastaa Afganistanin
Maailmalla kaikki on suurempaa. Myös enkelit.
Vuorikiipeilijä Greg Mortenson eksyi yrittäessään valloittaa K2-vuorta vuonna 1993. Köyhät kyläläiset Pakistanissa pelastivat Mortensonin hengen. Kiitokseksi Mortenson lupasi rakentaa kylään koulun – ja piti lupauksensa. Sitten hän perusti avustusjärjestön, keräsi rahaa ja rakensi Afganistanin ja Pakistanin lisää kouluja.
Lopulta Mortenson kirjoitti seikkaluistaan kirjan Three Cups of Tea (2006), josta tuli huikea menestys. Sitä on myyty ainakin viisi miljoonaa, ja Mortensonia ehdotettiin jopa Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.
Palkintoa ei tullut, mutta Yhdysvaltain presidentti Barack Obama lahjoitti omasta Nobel-palkinnostaan Mortensonin järjestölle satatuhatta dollaria.
Tarina oli niin hyvä, että tietysti se oli keksitty.
Mortenson on sikäli kotimaisia enkeleitä mutkikkaampi tapaus, että hän todella sai aikaan hämmästyttävän määrän konkreettista hyvää. On totta, että hän keräsi järjestölleen jopa 60 miljoonaa dollaria ja rakensi rahoilla kymmeniä kouluja Afganistanin ja Pakistanin vaarallisille syrjäseuduille.
Eikä kaunis tarinakaan ollut kuin vähän väärin.
Mortenson on myöntänyt vain "tiivistäneensä" tapahtumia – todellisuudessa hän vieraili "pelastajiensa" kylässä vasta vuotta epäonnistuneen kiipeämisyrityksensä jälkeen. Seuraavassa kirjassaan hän väitti joutuneensa Talebanin vangiksi, mikä ilmeisesti oli puhdas vale.
Epäselvyyksien jälkeen järjestöstä avattiin virallinen tutkinta.
Mortenson oli perustanut vähemmän kouluja kuin väitti, ja moni niistä oli hiipunut pian. Hän oli maksattanut avustusrahoilla omia matkakulujaan ja käyttänyt miljoonia avustusdollareita oman kirjansa markkinointiin. Vain 41 prosenttia avustusrahoista oli ilmeisesti mennyt avustustyöhön vuonna 2009.
Tämän vuoden huhtikuussa Mortenson maksoi järjestölleen miljoonan dollarin korvaukset varojen väärinkäytöstä.
Mutta silti: Ilman Mortensonia kymmenettuhannet lapset olisivat jääneet ilman koulutusta.
Toimittaja Nicholas Kristof kuvaili ystäväänsä Mortensonia hyvää tarkoittavaksi ihmiseksi, joka on todella vaarantanut henkensä uurastaessaan näännyksiin asti toisten hyväksi. Mortenson vain oli toivottoman höselö luonne johtamaan kymmenien miljoonien avustusbisnestä.
Jos joskus hyvä tarkoitus pyhittää keinot, niin eikö nyt?
Pyhittivät tai eivät, keinot tuhosivat minkä rakensivat.
Mortenson kiipesi hyväntekeväisyyden supertähdeksi, koska hyvä tarina iski kuin miljoona raporttia. Mutta tarinaan hän myös hukkui, sillä mieliin ei jää ensimmäinen, vaan toinen tarina: Kiero jenkki valehteli ja huijasi miljoonia.
Sen jälkeen avustusdollarit ovat kaksin verroin tiukemmassa.
Kirjoittaja on HS:n ulkomaantoimittaja.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
Talous
Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
Urheilu
Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
Kulttuuri
Abba ohitti The Beatlesin Britanniassa
Luetuimmat juuri nyt
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Kengät jäivät kaupan pukuhuoneen lattialle – paras hymynaama meni sivu suun
- Pankkiryöstäjä: Pakoauto valittiin aina tarpeen mukaan
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle
- LNG-terminaalin paikka EU:n päätettäväksi
- Sormenjälki ei ole luotettava todiste
- Näin toimii uusi Jolla-kännykkä Video
- Poliisi käynnisti Vantaalla kuolleen ensihoidosta esitutkinnan
- DN: Astrid Lindgrenistä tehdään suurelokuva
- Ministeriö: Valtaosa huoltoriidoista ratkesi sovittelussa
- Pierce Brosnan on liian kaunis dekkarikirjailijalle
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
- Napolin valmentaja erosi
- Abba ohitti The Beatlesin Britanniassa
- Pianisti Roope Gröndahl Kuningatar Elisabethin pianokilpailun finaaliin
- Topi Sorsakosken patsas paljastetaan kesäkuussa Ähtärissä
- Poiminta: Kansanedustaja Männistö joutuu evakkoon Punavuoren tulipalon takia
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Chris James palaa KuPSiin
- Ylilääkäri: Potilaiden kannattaa tulevaisuudessa kilpailuttaa hoitopaikkansa
- Mestarien liigan finaalin tuomaristo Italiasta
- Valepoliisi räjäytti itsensä Pohjois-Afganistanissa – toistakymmentä kuoli
- Asemiehet iskivät taas poliorokottajia vastaan
- HS-analyysi: Ääri-islamistit elävät sieppauksista
- Nuoret mellakoivat ja sytyttivät tulipaloja Tukholmassa
- Pohjois-Korea jatkoi taas ohjuskokeitaan
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Vakoojaksi epäilty Yhdysvaltain diplomaatti lähti Venäjältä
- EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
- Suomalaispurjehtijat merihädässä Kuuban ja Bermudan välillä
- YK: Pohjois-Korean lopetettava ohjuskokeet
- Syyrian joukot iskivät kapinallisten kaupunkiin – kymmeniä kuollut
- Hodorkovskin vankilatuomio viedään vetoomuskäsittelyyn
- Maailman kuvat: Kukkanäyttelyn lumoa
- Al-Assad väittää länsimaiden pitkittävän Syyrian sotaa
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- Venäjän hiirillä ja liskoilla täytetty eläinraketti palasi Maahan
- Auto iskeytyi patikoijien paraatiin Appalakeilla
- Yksi otettu kiinni Ruotsin koruryöstöstä
- Etelä-Korea syyttää Pohjois-Koreaa provosoinnista





