MURMANSK. Kun 300-kiloinen harmaahylje teeskentelee sairasta, yleisö ei voi olla taputtamatta.

Murmanskin hyljenaarion päätähti Filja, 25, tärisyttää nahanalaista rasvakerrostaan kuin kuumehorkassa. Hoitaja Roman Štšerbinin maanittelee, ja Filja näyttää kieltä.

Se viimeistelee esityksen pyörittämällä kuononpäällä rengasta. Filja katsoo odottavasti Štšerbininia. Pian altaaseen sataa kalaa.

Toisin kuin delfiineille, hylkeille ei kelpaa palkinnoksi vain päänsilitys. Ne suostuvat temppuilemaan vain, koska tietävät saavansa sen jälkeen ruokaa.

Alun perin Murmanskissa esiintyvät hylkeet on koulutettu sotatoimiin. Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton varustelukilpaa käytiin 1980-luvulla myös merinisäkkäiden voimin.

Venäjä perusti tuolloin Barentsinmeren rannalle lähelle Teriberkan kylää meribiologisen tutkimusaseman. Mukana hylkeenpoikasia pyydystämässä oli Oleg Kudrjavtsev, joka edelleen hoitaa hylkeitä.

"Otimme kiinni orpoja kuutteja, mikä on nykyään kielletty. Tummina öinä lisääntymispaikoilla saattoi huomaamattaan astua hylkeen päälle. Voi sitä huutoa", Kudrjavtsev muistelee.

Yksi kuuteista oli Filja.

Halleja opetettiin hakemaan merenpohjasta aseita ja paikantamaan miinoja.

"Periaatteessa se on niille leikkiä. Niille on ihan sama, sukeltavatko ne lelun vai rynnäkkökiväärin pohjasta", Kudrjavtsev sanoo.

Kukaan hyljenaariossa ei enää pidä merinisäkkäiden sotilaskoulutusta tarpeellisena. Yhteyden luomiseen hylkeeseen kuluu vuosia.

"Sen jälkeenkin hylje voi milloin tahansa lähteä omille teilleen. Meressä se kohtaa uskomattoman määrän hajuja ja ääniä, jotka houkuttelevat sitä", sanoo 15 vuotta hylkeitä hoitanut Larisa Musinova.

Hylkeiden tutkimista jatketaan edelleen Murmanskin meribiologisessa instituutissa. Sen varajohtaja Dmitri Iškulov vastaa kysymykseen hylkeiden sotilaskäytöstä kierrellen.

"Meillä ei ole sellaisia tutkimusohjelmia, joissa suoraan tutkittaisiin hylkeiden käyttöä sotatoimissa. Me tutkimme, kuinka hylkeet voivat toimia ihmisen apuna. Miten ne auttavat, on käyttäjän oma asia", Iškulov sanoo. "Hylkeet voivat auttaa merenalaisten energiaputkien korjaamisessa ja kuljettaa työkaluja."

Nykyään instituutin tutkimusasemalla Kuolanvuonon rannalla tutkitaan muutamaa kymmentä hyljettä.

Hyljenaariolla ei ole rahaa remonttiin, jota tilat kaipaisivat kipeästi. Ulkona sataa, ja katosta tippuu kylmiä sadepisaroita suoraan kasvoille. Valkoinen rakennus kaartuu puolipallona. Se on Musinovan mukaan osa entistä armeijan tutka-asemaa.

Esiintymisten välillä neljä hyljettä oleskelevat altaasta eristetyissä lokeroissa. Aiemmin hylkeitä pidettiin läheisessä järvessä.

"Hylkeillä piti olla ympärivuorokautinen vartiointi. Aina joku liian monta ryyppyä siemaissut keksi uida niitä häiritsemään", Musinova kertoo.

Koska puhdistusjärjestelmään ei ole varaa, vesi pitää vaihtaa altaaseen viikoittain.

Hyvästä hoidosta kertoo se, että Filja ja muut hylkeet ovat pysyneet elossa hyljenaarion perustamisesta 1991 lähtien.