Isoja häitä on järjestetty aina. Häiden työnjako on kuitenkin aikojen saatossa muuttunut.
Etelä-Korea aloittaa valaanpyynnin tieteellisiin tarkoituksiin
STT–AFPPanama. Etelä-Korea aikoo aloittaa valaanpyynnin. Maa sanoo pyytävänsä valaita tieteellisiin tarkoituksiin.
Kaupallinen valaanpyynti kiellettiin kansainvälisellä sopimuksella vuonna 1986. Pyynti tieteellisiin tarkoituksiin on kuitenkin sallittu.
Etelä-Korea ilmoitti asiasta Kansainvälisen valaanpyyntikomission IWC:n vuosikokouksessa Panamassa. Valaanpyyntiä vastustavat IWC-maat olivat tyrmistyneitä.
"Valaanpyyntiin tiedettä varten ei ole enää mitään syytä kun ottaa huomioon, kuinka paljon tieteellistä tutkimusta valaista on tehty keinoin, jotka eivät vaadi eläinten tappamista", sanoi Monacon IWC-lähettiläs Frederic Briand BBC:lle.
Myös Japani sanoo pyytävänsä valaita tieteellisin perustein. Norja ja Islanti sen sijaan ovat sanoutuneet kokonaan irti pyyntikiellosta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
Politiikka
HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
Ulkomaat
Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
Talous
FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
Luetuimmat juuri nyt
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- Ammusvarasto räjähti Venäjällä, tuhansia evakuoitu
- Lana Del Rey tarjosi yliannoksen Amerikan nostalgiaa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Kenen on vastuu: Miksi Stockmann salasi lasien valmistusmaan?
- Kadonnut kaupunki löydettiin "viidakon sisään näkevän" laitteen avulla
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Vinoköysisilta voitti Kruunuvuoren sillan suunnittelukilpailun
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Veronica Campbell-Brown kilpailukieltoon
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Espanja voitti jalkapallon alle 21-vuotiaiden EM-kullan
- Ammusvarasto räjähti Venäjällä, tuhansia evakuoitu
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- São Paulossa järjestetään tänään kuudes mielenosoitus
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Ruotsalaisnyrkkeilijä sai vammansa titteliottelussa
- Tanskalaishyökkääjä siirtyy Aston Villaan
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- G8-johtajat vaativat pikaista rauhankokousta Syyriasta
- Veikkaus: Lottokupongit voi palauttaa vastedes myöhemmin
- Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
- G8 tuomitsi veronkierron – käytännön tulokset laihoja
- Tausta: Yhdysvallat hyökkäsi Talebania vastaan vuonna 2001
- Baanan ampumisesta ei aloiteta esitutkintaa
- Katainen ja Ansip puivat kaasuterminaalikiistaa Tallinnassa
- TS: Intialaisyhtiö HCL saattaa irtisanoa 140 ex-nokialaista
- Niemiselle tappio avauskierroksella
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Ammusvarasto räjähti Venäjällä, tuhansia evakuoitu
- São Paulossa järjestetään tänään kuudes mielenosoitus
- G8-johtajat vaativat pikaista rauhankokousta Syyriasta
- Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
- Tausta: Yhdysvallat hyökkäsi Talebania vastaan vuonna 2001
- Yhdysvallat aloittaa rauhanneuvottelut talebanien kanssa
- Ukrainan budjettiselonteko keskeytyi känniepäilyn vuoksi
- "Seisova mies" aloitti hiljaisten protestien aallon Turkissa
- Yläosattomat Femen-aktivistit yrittivät tunkeutua Lukašenkan majapaikkaan
- Singaporelaismiehellä oli kerrostaloasunnossa yli 30 eläintä
- KKO: Venäläis-kanadalainen liikemies voidaan luovuttaa Venäjälle
- Pentagon julkaisi listan Guantánamon "määrittelemättömistä vangeista"
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Maailman tehokkain tietokone löytyy Kiinasta
- Morris-kissa ehdolla meksikolaiskaupungin pormestariksi
- Wikileaksin Assange pysyy Ecuadorin suurlähetystössä
- Jopa 200 000 brasilialaista osallistui suurmielenosoituksiin
- Vakoilu löi särön saksalaisten Obama-huumaan
- Seitsemän puheenaihetta: Muun muassa näistä asioista Obama ja Merkel puhuvat



