HJK:lla piti tällä kaudella olla kasassa kaikkein aikojen joukkue. Paperilla onkin.
Etiopia vapautti tuomitut ruotsalaiset
Tukholma. Etiopia vapautti maanantaina vankilasta ruotsalaiset toimittajat Johan Perssonin ja Martin Schibbyen. Tieto otettiin Ruotsissa vastaan huojentuneena.
Ruotsalaisviestimien mukaan miehet olivat maanantaina Ruotsin Etiopian-suurlähetystössä.
Schibbye ja Persson kertoivat illalla Etiopian televisiossa tunnelmistaan: ”Oli elämäni suurin erehdys tulla maahan ilman asianmukaisia papereita, mikä olisi voinut maksaa henkemme”, Schibbye sanoi Expressen-lehden verkkosivujen mukaan.
Schibbye ja Persson olivat kiitollisia armahduksesta. ”Kunnioitamme tuomiota emmekä valittaneet korkeimpaan oikeuteen. Sen sijaan haimme armahdusta ja olemme hyvin kiitollisia päätöksestä ja että voimme matkustaa kotiin perheidemme luokse”, Schibbye sanoi.
Miesten joulukuussa saama 11 vuoden vankeustuomio on hiertänyt Ruotsin ja Etiopian välejä.
Ruotsin Etiopian-suurlähettiläs tapasi useita kertoja joka kuukausi etiopialaisia viranomaisia, mutta julkisesti Ruotsi ei arvostellut Etiopiaa.
Taktiikkaa kehuttiin Ruotsin viestimissä.
Etiopia katsoi ruotsalaistoimittajien tulleen maahan laittomasti ja tehneen yhteistyötä terroristien kanssa.
He itse kertoivat tutkineensa ruotsalaisen öljy-yhtiön Lundin Petroleumin mahdollisia ihmisoikeusrikkomuksia.
Etiopialainen uusi vuosi on tiistaina, ja perinteeseen kuuluvat armahdukset. Armahduksesta päätti muodollisesti presidentti Wol de-Giorgis Girma. Samaan aikaan armahdettiin liki 1 950 vankia.
Keskeisin rooli kaksikon vangitsemisessa ja armahtamisessa oli Etiopiaa lähes diktaattorin ottein hallinneella pääministerillä Meles Zenawilla. Hän kuoli 20. elokuuta.
Etiopialaislähteiden mukaan Zenawi päätti ruotsalaisten vapauttamisesta ennen kuolemaansa. Ruotsin television mukaan Zenawi olisi luvannut ulkoministeri Carl Bildtille toimittajien armahduksen jo maaliskuussa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
Politiikka
Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
Ulkomaat
New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
Talous
Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
Luetuimmat juuri nyt
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Levottomuudet jatkuivat lievinä Tukholman luoteisosassa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Yhä useampi työntekijä joutuu yt-neuvotteluihin
- Levottomuudet jatkuivat lievinä Tukholman luoteisosassa
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Pyöräilijä kuoli Turun keskustassa rekan alle
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Ohikulkijat pelastivat joutsenen Runeberginkadulta
- Harmaa talous kukkii palvelualalla
- Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
- Näin tornadot syntyvät Video
- Iran kielsi ex-presidenttiä asettumasta ehdolle
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Talvivaarassa valui rautapitoista vettä – värjäsi joen oranssiksi
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla – Israel varoitti seurauksista
- Maaliyhtiön johtaja: Mätäjoen vuoto äärettömän surkea tapahtuma
- Levottomuudet jatkuivat lievinä Tukholman luoteisosassa
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Iran kielsi ex-presidenttiä asettumasta ehdolle
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla – Israel varoitti seurauksista
- Myrkkyviinaa venäläisille myyneet 90 vuodeksi vankeuteen Turkissa
- Kuvat Osama bin Ladenin ruumiista pysyvät salaisina
- Ryanair kaavailee israelilaiskouluille lentomatkoja keskitysleirille
- Obama: Tyhjentyneet huoneet on täytettävä rakkaudella
- YK:n Syyria-lähettiläs: Hallitus ja oppositio osallistumassa rauhankonferenssiin
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä
- Kiinassa maa vajosi ihmisten alta – viisi kuoli
- Diplomaattilähteet: EU lisännee Hizbollahin terroristilistalle
- Oklahoman pyörremyrskyn jäljiltä löytynyt 24 kuollutta – uhriluvun pelätään nousevan
- Ihmisiä tulvii sairaaloihin etsimään omaisiaan Oklahomassa





