Euroopan pakkaset jatkuvat, Tonavan jäätyminen keskeytti rahtiliikenteen

 |   | 
 
STT–AFP–AP–REUTERS
LISI NIESNER / Reuters
Wienissä päästiin luistelemaan jäätyneelle Tonavalle.
Wienissä päästiin luistelemaan jäätyneelle Tonavalle.

Lontoo/Sofia. Poikkeuksellisen kovat pakkaset Euroopassa saattavat jatkua helmikuun loppuun asti, arvioivat johtavat meteorologit.

Helmikuun alun pakkaset ovat olleet kovimpia vuosikymmeniin. Ainakin neljä Balkanin niemimaan valtiota on keskeyttänyt rahtilaivaliikenteen Tonavalla sen jäätymisen takia. Bulgaria, Kroatia, Romania ja Serbia päättivät keskeyttää liikenteen, koska yli 90 % joen pinnasta on jäälauttojen peitossa, viranomaiset kertoivat keskiviikkona. Tonava on Euroopan tärkein kaupallinen vesireitti.

Pakkasten jatkuminen pitäisi myös kaasun hinnan korkealla.

"Uskomme sään muuttuvan kuun puolivälissä, mutta emme usko sen lämpenevän", Weather Channelin meteorologi Leon Brown kommentoi uutistoimisto Reutersille.

Ilmamassan vetäytyessä itään tilalle tulee pohjoistuulien mukana uutta kylmää ilmaa.

Meteorologien mukaan Euroopan sään kehittymistä on vaikea ennustaa. Edes tietokoneet eivät osaa mallintaa säärintamien liikkeitä.

Balkanille satanut lumi on jättänyt vuoristokyliä eristyksiin ja aiheuttanut tulvia vuoriston juurilla. Alkuviikosta Bulgariassa sateet ja vuoristoista valuneet sulamisvedet rikkoivat padon, jonka seurauksena kokonainen kylä jäi tulvan alle. Kahdeksan ihmisen ilmoitettiin kuolleen, ja ainakin kaksi on vielä kateissa.

Venäjällä pakkaset ovat tappaneet tänä vuonna jo 110 ihmistä. Myös Ukrainassa, Puolassa ja Romaniassa on kuollut useita ihmisiä kylmyyteen.

Hollannissa puolestaan jännitetään, voidaanko liki myyttinen kanaaliluistelu Elfstedentocht järjestää ensimmäistä kertaa 15 vuoteen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori