Helsingin Sanomat kysyy lukijoiltaan, mikä on tämän vuosituhannen paras kotimainen romaani. Myös HS:n kriitikot listaavat omat suosikkinsa. Nousevatko samat teokset kärkeen? Onko dekkarilla mahdollisuuksia? Osallistu äänestämällä korkeintaan viittä suosikkiasi.
Fossiloituneet ulosteet kertovat muinaisten ihmisten ruokavaliosta
Ulosteiden jäänteet tuhansien vuosien takaa osoittavat, että ihmiset söivät ennen moninkertaisesti enemmän kuituja kuin nykyään. Löytö tuonee myös lisävalaistusta siihen, miksi Amerikan alkuperäisasukkaat ovat niin herkkiä sairastumaan aikuistyypin diabetekseen.
Nebraskan yliopiston tutkijat analysoivat Arizonan Antelope Cavesta löydettyjä fossiilisia ulostekakkaroita, eli koproliitteja. Antelope Cave on eräs Yhdysvaltain tärkeimpiä antropologisia kohteita, jossa on ollut asutusta vähintään viimeisen 4000 vuoden ajan. Tutkijat ovat keränneet sieltä satoja koproliitteja, joista tuoreeseen analyysiin valittiin 25. Näistä neljä kuului koiralle, ja kaksikymmentä ihmiselle. Yksi möykky osoittautui pelkäksi sedimentiksi.
Koproliittien sisältö osoitti, että Amerikan alkuperäisasukkaat söivät maissista, auringonkukasta ja muista siemenistä jauhettua jauhoa. Tämän lisäksi he söivät säännöllisesti jukkakasvien osia ja opuntiakaktuksia. Siemenet jauhettiin jauhoksi kuorineen kaikkineen, mikä lisäsi niiden kuitu- ja ravinnepitoisuutta.
Tutkimusta johtaneen professori Karl Reinhardin mukaan alkuperäisasukkaiden ravinto on ollut suorastaan hämmästyttävän kuitupitoista. Koproliittien tilavuudesta kolme neljäsosaa muodostui kuiduista, mikä tarkoittaa, että heidän päivittäinen kuidunsaantinsa on ollut 200–400 grammaa.
Nykysuositukset, joiden mukaan naisten pitäisi saada päivittäin 25 grammaa ja miesten 38 grammaa kuitua, jäävät kauas Amerikan alkuperäisasukkaiden kuidunsaannista.
Kuidun lisäksi intiaanien ruokavalion glykeeminen indeksi oli erittäin alhainen. Glykeemisellä indeksillä tarkoitetaan sitä, kuinka nopeasti ruoan sisältämä energia imeytyy verenkiertoon. Matalan glykeemisen indeksin ruoat nostavat verensokeria hitaasti, ja niitä pidetään terveellisinä, kun taas korkean glykeemisen indeksin ruoat nostavat verensokeria nopeasti, ja niitä pidetään epäterveellisinä.
Tutkijoiden mukaan intiaanien ravinnon keskimääräinen glykeeminen indeksi oli 23. Nykyisen mittapuun mukaan indeksiä, joka on 55 tai alle, pidetään matalana.
Tutkimus voi auttaa ymmärtämään tyypin 2 diabeteksen häkellyttävän korkeita lukuja Amerikan alkuperäisasukkailla. Reinhardin mukaan heidän ravintonsa on muuttunut viimeisen sadan vuoden aikana niin suuresti verrattuna siihen mitä he söivät ennen, ettei heidän elimistönsä kestä korkean verensokerin aiheuttamaa rasitusta.
"Heidän ruoansulatusjärjestelmänsä ei ole yksinkertaisesti tottunut käsittelemään korkean glykeemisen indeksin ruokia", sanoo Reinhardt.
Tutkimuksen tulokset voidaan jossakin määrin ulottaa koskemaan koko ihmiskuntaa, sillä intiaanien ruokavalion uskotaan heijastelevan yleisemmin myös metsästäjä-keräilijöiden ruokavaliota.
Tutkimuksen julkaisi Current Anthropology.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
Politiikka
Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
Ulkomaat
C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Urheilu
Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
Luetuimmat juuri nyt
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Suomen paras kunta käynnistää yt-neuvottelut
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- IAEA: Iran laajentaa tuntuvasti ydinohjelmaansa
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- Vatikaanissa paljastui kuusi rahanpesuepäilyä
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- EU virittää energian sisämarkkinoita – kilpailun toivotaan hillitsevän hintoja
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- Suomen paras kunta käynnistää yt-neuvottelut
- Lappeenranta muuttui rakennustyömaaksi Video
- Kolme ihmistä sairaalaan myrkyllisistä pakastevihanneksista Video
- Jordania hakee huomiota pakolaistaakalleen
- Airbnb haluaa New Yorkin muuttavan vuokrauslakejaan
- Al-Assad on saamassa paikan Syyria-neuvotteluissa
- Costa Concordian kapteenia syytetään kuolemantuottamuksesta
- Mies kuoli työtapaturmassa Ylöjärvellä – putosi saksilavanosturilta
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut
- Bernanke lupaa jatkaa elvyttää rahapolitiikkaa
- Etene: Vanhempien oltava yksimielisiä ympärileikkauksesta
- Gabriella-risteilijän huolto venähti, tuhannet matkat peruttiin yllättäen
- IAEA: Iran laajentaa tuntuvasti ydinohjelmaansa
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- Jordania hakee huomiota pakolaistaakalleen
- Airbnb haluaa New Yorkin muuttavan vuokrauslakejaan
- Al-Assad on saamassa paikan Syyria-neuvotteluissa
- Costa Concordian kapteenia syytetään kuolemantuottamuksesta
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Bostonin iskusta kuulusteltu kuoli hyökättyään FBI-agentin kimppuun
- Ohjelmistoyritys etsii autisteja palvelukseensa
- Noin 600 afgaanitulkkia saa luvan muuttaa Britanniaan
- Depardieu puolustaa tšetšeenejä Bostonin-pommitusten jälkeen
- SVT: TeliaSonera neuvotteli suojelurahoista Uzbekistanissa
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- HS-analyysi: Husbyn nuorten viha ei laannu
- Toisinajattelija Ai Weiwei julkaisi rockvideon pidätysajastaan
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- CNN: Oklahomasta ei uskota löytyvän enempää uhreja
- Tausta: Ongelmat kärjistyvät maahanmuuttajalähiöissä
- Fakta: Husby





