Fukushiman voimalan reaktorissa ongelmia Japanissa

 |   |   | 
 
STT–AFP

Tokio. Energiayhtiö Tepco pelkää, että Fukushiman ydinvoimalan yhden reaktorin ytimessä on jälleen ongelmia.

Kakkosreaktori on suljettu, ja siihen syötetään nyt vettä ja boorihappoa. Yhtiön edustaja kertoi, että kyseessä on varotoimi. Reaktorin lämpötila näyttää normaalilta eikä säteilyarvoissa ole merkittävää muutosta.

Reaktorissa havaittiin radioaktiivinen vuoto maaliskuun maanjäristyksen ja tsunamin jälkeen.

Japanissa viranomaiset ovat myös päättäneet käynnistää uudelleen ensimmäisen pysäytetyistä ydinreaktoreistaan. Eteläisessä Sagan prefektuurissa sijaitsevan Genkain voimalan reaktori käynnistettiin myöhään eilen ja sen on tarkoitus aloittaa energiantuotanto tänään.

Genkain voimalan reaktori suljettiin lokakuussa, koska siinä epäiltiin järjestelmävikaa. Nyt reaktori on saanut käynnistämisluvan sekä Japanin ydinturvallisuutta valvovilta viranomaisilta että Sagan prefektuurin aluehallinnolta.
Energiayhtiö Kyushu Electricin mukaan reaktori pysäytetään kuitenkin vielä kertaalleen joulukuussa turvallisuustarkastusta varten.

Useat Japanin ydinreaktoreista ovat yhä pysäytettyinä Fukushiman ydinonnettomuuden takia. Tämä on aiheuttanut maassa energiapulaa. Tästä huolimatta kansalaiset ja aluehallinnot ovat monin paikoin vastustaneet kiihkeästi seisautettujen reaktorien käynnistämistä uudelleen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori