Oletko maksanut seksistä, käyttänyt kannabista tai muita huumeita tai näyttänyt liikenteessä toiselle kuskille keskisormea? Ota osaa pieneen moraalikyselyyn.
Grafeeni voi kymmenkertaistaa pariston tehon
Helsingin SanomatNykyisin käytettävät litiumioniparistot varaavat paljon virtaa, mutta purkavat ja vastaanottavat sitä hitaasti. Siksi vaikkapa kännykän akun latautumista saa joskus odotella varsin pitkään.
Amerikkalaistutkijat ovat nyt kehittäneet grafeenianodin, joka tehostaa pariston toimintaa moninkertaisesti.
Nykyisten litiumioniparistojen anodeissa eli plusnavoissa käytetään grafiittia. Grafeeni taas on yhden atomin paksuinen rakenne, jossa hiiliatomit ovat järjestäytyneet hunajakennon muotoon.
Rensselaerin teknisen yliopiston tutkijat tekivät niin sanottua grafeenioksidipaperia, johon he polttivat laserilla naarmuja ja halkeamia. He huomasivat, että litiumionit kulkevat tehokkaammin tällä tavoin rikotussa rakenteessa. Kun he käyttivät grafeenipaperia pariston anodina, patteri luovutti ja vastaanotti sähköä kymmenen kertaa tavallista tehokkaammin.
Tutkijat uskovat, että grafeenin käyttö voisi mullistaa esimerkiksi sähköautojen akkutekniikan.
Tutkimuksen julkaisi ACS Nano -lehti.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
Talous
Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
Urheilu
Ruotsi himoitsee "puulaakiporukasta" hyvitystä
Kulttuuri
Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
Luetuimmat juuri nyt
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Ruotsi himoitsee "puulaakiporukasta" hyvitystä
- Kun ei ole busseja, on autoja - Suomen automäärät verkkokartalla
- TS: Immenkalvon korjauksia tehdään Suomessa kymmeniä vuodessa
- Saksassa kaikki lapset pääsevät iltapäiväkerhoon
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Kaksivuotias putosi viidennen kerroksen ikkunasta Helsingissä
- Ulkomaalainen graffitijengi iski metroon ja poistui maasta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Vuoden 2017 MM-isäntä sivaltaa Suomea: "Pidämme lippujen hinnat alhaalla"
- Gustafsson loukkaantui ministeripotkuista
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Rauhanturvaajaveteraaneille on luvassa enemmän tukea
- Ruotsin lehdistö leimaa Leijonat pahaiseksi pikkuveljeksi
- Liitovarjoilija pelastettiin puusta Rautavaaralla
- Aftonbladet: Hakattu Leijona palautetaan pahvilaatikossa Jääkiekkoliittoon
- Soini: Duunarimies ei kiinnosta vasemmistoa
- Jukka-Pekka Vuori nousi Hiihtoliiton puheenjohtajaksi
- Turkin rajan lyhyt liikennesulku kaatoi Depeche Moden keikan
- Litvinenko-tutkimus uhkaa kaatua todisteiden salaamiseen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- VTV:n Pöysti: Ministeriön osattava tehdä julkisuuspäätökset itse
- Laura Birn näyttelee Liam Neesonin elokuvassa
- Prahan metro houkuttelee sinkkuja treffivaunuihin
- Saksassa kaikki lapset pääsevät iltapäiväkerhoon
- Kari Takanen aloittaa Merivoimien komentajana
- Kolumni: Lama ajaa huippu-urheilijoita Suomeen
- Kymmeniä loukkaantui lähijunien törmäyksessä lähellä New Yorkia
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- TS: Immenkalvon korjauksia tehdään Suomessa kymmeniä vuodessa
- Real Madrid nöyrtyi – Mourinho sadatteli uransa surkeinta kautta
- Sidney Crosbyn huikea maalishow toi voiton
- Turkin rajan lyhyt liikennesulku kaatoi Depeche Moden keikan
- Litvinenko-tutkimus uhkaa kaatua todisteiden salaamiseen
- Prahan metro houkuttelee sinkkuja treffivaunuihin
- Saksassa kaikki lapset pääsevät iltapäiväkerhoon
- Kymmeniä loukkaantui lähijunien törmäyksessä lähellä New Yorkia
- Tästä on kyse: Suomessa huolta iltapäivähoidosta
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- Homokulkuetta vastaan hyökättiin Georgiassa
- Portugali myönsi homopareille rajatun adoptio-oikeuden
- Raskaustestisammakko levittää tappavaa sientä USA:ssa
- Kreikan parlamentissa kaikui natsitervehdys
- Ranskan homoliitot saivat viimeisen sinetin
- Mönkijä Opportunity teki matkaennätyksen Marsissa
- 80-vuotias yrittää valloittaa Everestin
- Lehti: Venäjä on vienyt Syyriaan entistä tehokkaampia ohjuksia
- Johnny Depp sai nimikkofossiilin
- Filmitähdelle tarkoitetut jalokivet varastettiin Cannesissa
- Myanmar vapautti yli 20 poliittista vankia
- Hong Kongin raideonnettomuudessa kymmeniä loukkaantuneita
- Texasin lannoitetehtaan palo saattoi olla tuhopoltto






