HJK:lla piti tällä kaudella olla kasassa kaikkein aikojen joukkue. Paperilla onkin.
Cernin tutkijat: Higgsin hiukkasen löytyminen lähes varmaa
Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuslaitoksen Cernin tutkijat ovat löytäneet uuden hiukkasen, joka saattaa olla pitkään etsitty Higgsin hiukkanen.
"Tämä on alustava tulos, mutta uskomme, että se on aukoton ja pitävä", sanoi CMS-kokeen tutkijaryhmän johtaja Joe Incandela Genevessä tänään järjestetyssä seminaarissa.
Hiukkasen olemassaolon varmistuminen vahvistaisi samalla fysiikan standardimallin siitä, miten maailmankaikkeus syntyi. Standardimalli on fyysikoille yhtä keskeinen kuin biologeille evoluutioteoria. Higgsin hiukkasesta puhutaan myös ”jumalhiukkasena” – energiana joka pitää olevaisuuden koossa.
Cernin kaksi eri tutkijaryhmää raportoivat havainneensa koetuloksissaan ”kohouman”. Se vastaa hiukkasta, joka painaa 125–126 gigaelektronivolttia (GeV) ja on siis noin 130 kertaa painavampi kuin atomissa oleva protoni.
”Tiedämme että sen on pakko olla (Higgsin) hiukkanen, ja se on painavin hiukkanen joka koskaan on löydetty”, Incandela sanoi.
”Havaitsimme datassamme selviä merkkejä uudesta hiukkasesta – –, mutta tarvitaan hieman lisää aikaa tulosten julkaisemiseksi”, Atlas-tutkijaryhmää johtava hiukkasfyysikko Fabiola Gianotti lisäsi.
Geneven täpötäysi seminaarisali tervehti ilmoitusta myrskyisin suosionosoituksin.
Tutkijat jatkavat nyt sen selvittämistä, onko havaittu nimenomaan Higgsin hiukkanen ”vai jotain vielä eksoottisempaa”. Tuloksista kerrotaan useaan otteeseen lähikuukausina.
Myös Cernin suomalaistutkija vahvistaa Helsingin Sanomille, että Higgsin hiukkanen on hyvin todennäköisesti löydetty.
Hiukkastutkija Lauri Wendlandin mukaan Cernin tutkijat ovat löytäneet Higgsin hiukkasen painoa vastaavan hiukkasen. Löydöksen muut ominaisuudet vaativat kuitenkin vielä lisätutkimuksia.
"On yhden miljoonasosan mahdollisuus, että tulos olisi sattumaa", Wendland arvioi.
Helsingin yliopiston professori Paula Eerolan mukaan tulokset ovat läpimurto hiukkasfysiikan tutkimuksessa.
"Tulosten yhteensopivuus Higgsin hiukkasen kanssa antaa selkeän suuntaviitan jatkotutkimuksille", Eerola arvioi Helsingin yliopiston tiedotteen mukaan.
Eerola johtaa Cern-yhteistyöhön osallistuneita kolmea suomalaista tutkimusryhmää Fysiikan tutkimuslaitoksesta, Helsingin yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta.
Higgsin hiukkasta on jahdattu hiukkaskiihdyttimillä Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Suurin laite on Cernissä Sveitsin ja Ranskan rajalla.
Kiihdyttimessä törmäytetään protonisuihkuja toisiinsa lähes valon nopeudella.
Tietokoneet rekisteröivät sitten törmäystiedot ja tutkijat etsivät merkkejä oletetusta hiukkasesta. Vilahdus hiukkasesta on käytännössä pieni tilastollinen poikkeama valtavassa datassa, jota tutkijat ovat keränneet.
Fyysikkojen standardimallin mukaan heti suuren alkuräjähdyksen jälkeen maailmankaikkeuteen syntyi energiakenttä, niin sanottu Higgsin kenttä, joka auttoi järjestämään siihen asti valon nopeudella villisti ympäriinsä sinkoilleet hiukkaset ja antoi niille massan. Ilman tuota oletettua energiakenttää ei olisi planeettoja, tähtiä – tai ihmisiäkään.
Teorian kehitti kuusi fyysikkoa 1960-luvulla. Heistä edinburgilainen Peter Higgs sai kunnian luovuttaa nimensä etsityn hiukkasen nimeksi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
Talous
Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
Luetuimmat juuri nyt
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- Rekkapalo hidastaa aamun liikennettä Kehä I:llä Espoossa
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Uriah Heepin basisti kuoli syöpään
- EU yrittää määritellä veroparatiisin
- Vain Hannu Väisäsen Finlandia-voittaja puuttuu kriitikoiden listalta
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- IS: Juhani Tammista kiinnostaa eurovaaliehdokkuus
- Rekkapalo hidastaa aamun liikennettä Kehä I:llä Espoossa
- CNN: Oklahomasta ei uskota löytyvän enempää uhreja
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Yhä useampi työntekijä joutuu yt-neuvotteluihin
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Pyöräilijä kuoli Turun keskustassa rekan alle
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Ohikulkijat pelastivat joutsenen Runeberginkadulta
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- CNN: Oklahomasta ei uskota löytyvän enempää uhreja
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Iran kielsi ex-presidenttiä asettumasta ehdolle
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla – Israel varoitti seurauksista
- Myrkkyviinaa venäläisille myyneet 90 vuodeksi vankeuteen Turkissa
- Kuvat Osama bin Ladenin ruumiista pysyvät salaisina
- Ryanair kaavailee israelilaiskouluille lentomatkoja keskitysleirille
- Obama: Tyhjentyneet huoneet on täytettävä rakkaudella
- YK:n Syyria-lähettiläs: Hallitus ja oppositio osallistumassa rauhankonferenssiin
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä
- Kiinassa maa vajosi ihmisten alta – viisi kuoli
- Diplomaattilähteet: EU lisännee Hizbollahin terroristilistalle
- Oklahoman pyörremyrskyn jäljiltä löytynyt 24 kuollutta – uhriluvun pelätään nousevan





