Hollywood-filmien tie Kiinaan helpottuu

 |   | 
 
REUTERS–HS
JOE KLAMAR / AFP
Hollywoodin filmiteollisuus saa vastaisuudessa entistä isommat markkinat Kiinasta.
Hollywoodin filmiteollisuus saa vastaisuudessa entistä isommat markkinat Kiinasta.

WASHINGTON. Kiina ja Yhdysvallat ovat solmineet sopimuksen, joka laajentaa yhdysvaltalaisten elokuvien levitysmahdollisuuksia Kiinassa.

Sopimus pitkään kiistaa aiheuttaneesta asiasta syntyi perjantaina Hollywoodissa Kiinan tulevan presidentin Xi Jinpingin vierailun aikana.

Yhdysvallat on jo vuosia kritisoinut Kiinan kiintiöjärjestelmää, joka sallii 20 ulkomaisen elokuvan levittämien maassa vuoden aikana. Nyt solmittu sopimus ei romuta kiintiötä, mutta sallii elokuvien tuontiin muita helpotuksia.

Kiinaan saa Yhdysvaltojen kauppaviranomaisten mukaan tuoda jatkossa kiintiön ulkopuolelta 14 eri tekniikoilla kuten 3D-muodossa tai IMAX-tekniikalla toteutettua elokuvaa sekä näiden elokuvien 2D-versiot. Lisäksi yhdysvaltalaisstudioiden osuus elokuvien tuottamista lipputuloista kasvaa 13,5–17,5 prosentista noin 25 prosenttiin.

Yhdysvalloissa sopimusta pidettiin voittona, sillä se auttaa paikallista filmiteollisuutta haalimaan itselleen aiempaa suuremmat tulot Kiinan nopeasti kasvavilta elokuvamarkkinoilla. Lisäksi tiukkojen kiintiöiden on katsottu edistävän piraattielokuvien tehtailua.

"Tämä on merkittävä mahdollisuus, jonka myötä kiinalainen yleisö voi tavoittaa elokuvamme aiempaa helpommin", totesi elokuvayhtiö Walt Disneyn toimitusjohtaja Robert A. Iger.

Kiinan elokuvalipputulot olivat vuonna 2011 noin 2,1 miljardia yhdysvaltojen dollaria eli vajaat 1,6 miljardia euroa.

Nyt solmittu sopimus oli jatkoa vuoden 2009 maailmankauppajärjestön päätöksestä, joka tuomitsi rajoitukset, joilla Kiina rajoittaa tekijänoikeuksilla suojatun materiaalin levittämistä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori