IEA: Ilmastonmuutos voi pahentua peruuttamattomaksi viidessä vuodessa

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Ilmastokatastrofi voi muuttua lähivuosina peruuttamattomaksi, varoittaa kansainvälisen energiajärjestön IEA:n raportti. Sen mukaan saastuttavaan teknologiaan on investoitu maailmassa jo niin paljon, että osa vuosille 2012–2017 suunnitelluista rakennushankkeista on peruttava.

Jos ennen vuotta 2017 ei tehdä mitään, ilmasto lämpenee pitkällä aikavälillä vähintään kaksi astetta esiteolliseen aikaan verrattuna. Tiedeyhteisö pitää kahden asteen nousua rajana, jonka jälkeen ilmastonmuutoksen seuraukset ovat peruuttamattomat.

IEA muistuttaa, että mahdollisimman nopeat toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ovat taloudellisesti kannattavia: investointi puhtaaseen energiantuotantoon tällä vuosikymmenellä tulee yli neljä kertaa halvemmaksi kuin päästöjen kompensointi vuoden 2020 jälkeen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori