Intialaistytöt luopuivat joukolla nimestä "Ei-toivottu"

 |   | 
 
AP–HS
STRDEL / AFP
Nimensä muuttaneet tytöt pitelivät käsissään todistusta uudesta nimestään.
Nimensä muuttaneet tytöt pitelivät käsissään todistusta uudesta nimestään.

MUMBAI. Lähes 300 tyttöä Intiassa on luopunut syntymänimestään "Ei-toivottu".

Vanhempien selvän kannan paljastavat hindinkieliset nimet muutettiin viikonvaihteen seremoniassa Sataran alueella Maharashtran osavaltiossa.

Nimenmuutoksella tytöt haluavat uuden, myönteisemmän elämän maassa, jossa tyttöjä ja naisia syrjitään järjestelmällisesti. Jopa siinä määrin, että miljoonia tyttösikiöitä on vuosien mittaan abortoitu ultraäänitutkimuksen jälkeen.

Tytöt olivat pukeutuneet parhaimpiinsa, kun he hyvästelivät rumat hindinkieliset nimet kuten Nakusa tai Nakushi. Tilalle tytöt ottivat Bollywood-elokuvatähtien nimiä, esimerkiksi Aishwaryan. Ja hindujumalatarten nimiä, esimerkiksi Savitrin.

Joku valitsi perinnenimen, jolla vain on myönteisempi merkitys. Vaishali esimerkiksi tarkoittaa "varakas, kaunis ja hyvä".

"Ystäväni ja koulutoverini alkavat nyt kutsua minua koulussa tällä uudella nimellä. Se tekee minut onnelliseksi", sanoi Ashmita, jonka pettynyt isoisä oli nimittänyt Nakusaksi.

Ashmita merkitsee "tosi kovaa" tai "kivenkovaa" hindiksi.

Jämäkkyyttä intialaistyttö tarvitseekin.

Tyttöjenvastaisuus tuli taas kerran julkisuuteen tänä vuonna, kun väestötilasto paljasti, että menneen kymmenen vuoden aikana tyttöjen osuus syntyvistä lapsista on entisestään supistunut.

Kymmenen vuotta sitten Intiassa syntyi 927 tyttövauvaa tuhatta poikavauvaa kohti. Nyt alle kuusivuotiaita tyttölapsia on enää 914 tuhatta samanikäistä poikalasta kohti.

Mumbain kotiosavaltio Maharashtra on tuossa tilastossa synkimmästä päästä, enää vain 883 alle kuusivuotiasta tyttöä tuhatta syntynyttä poikaa kohti.

Tyttösikiöiden aborttien lisäksi syntyneet tyttövauvat kuolevat usein laiminlyönnin vuoksi.

Intian laki kieltää sairaaloita paljastamasta sikiön sukupuolta vanhemmille, mutta väestötilastot paljastavat, että jotenkin niin vain tapahtuu.

Syy tyttöjen ja naisten syrjintään on hinduperinteessä ja kulttuurissa, joka edellyttää kohtuutuloisten vanhempien kustantavan tyttärelleen suuret myötäjäiset uuteen sukuun vietäviksi.

Intiassa kerrotaan myös miniöistä, jotka pahoinpidellään jopa kuoliaaksi tai poltetaan elävältä, kun appivanhempien suku pettyy morsiamen tuomisiin.

Hinduperinteen mukaan vain perheen poika voi sytyttää vanhempiensa hautajaisrovion.

"Ei-toivottu" eri kielillä on nimi, joka antaminen on tavallista Intian eri osissa.

"Kun lapsi ajattelee, että äitini ja isäni ja kaikki sukulaiseni ja yhteiskunta kutsuu minua ei-toivotuksi, hän tuntee olonsa hyvin huonoksi ja masentuneeksi", sanoo Sudha Kankaria. Hän edustaa intialaista Pelastakaa tyttölapset -järjestöä.

Nimenmuutos ei riitä. "Meidän on huolehdittava tytöistä, heidän koulutuksestaan ja myös taloudellisesti", Kankaria korostaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori