Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Iranilaistytöt mukiloivat pukeutumisneuvoja antaneen imaamin

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Kaksi iranilaistyttöä töni äskettäin sairaalakuntoon uskonoppineen, joka opasti toista tytöistä peittämään itsensä paremmin. "Peittäkää itse omat silmänne", tyttö sanoi.

Puolivirallinen uutistoimisto Mehr välitti tarinan Shahmirzadin kylässä sattuneesta tapauksesta, josta kertoi pahoinpidelty hojatolislam Ali Beheshti itse.

Hojatolislam on keskitason uskonoppinut. Iranin islamilaisessa tasavallassa tosin kuka tahansa muukin voi ottaa itselleen vallan huomauttaa naisten "hyvästä hijabista" eli oman uskontulkintansa mukaisesta säädyllisestä asusta.

Vanhoillisten muslimien mielestä jo naisten hiusten näkeminen on ylivoimainen synnin houkutin, jota täysjärkisetkään miehet eivät voi vastustaa. Siksi hiukset on peitettävä. Selityksen mukaan peittävä kaapu suojelee naista.

Iranissa tiukka asukoodi tuli voimaan vasta vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen jälkeen.

Etenkin kaupungeissa nuoret iranilaisnaiset koettelevat kesäisin siveysmiliisien sietokykyä työntämällä huivinsa takaraivolle.

Itse tapaus sattui jo elokuussa, kun Behesti oli matkalla moskeijaan keskipäivän rukoukseen.

Behesti varoitti tyttöä "kohteliaasti" korjaamaan asuaan, CNN lainaa kertomusta.

"Tyttö vastasi kehottaen minua peittämään omat silmäni, mikä oli hyvin loukkaavaa", Behesti kertoi.

Kun hojatolislam sitten kehotti tyttöä siivoamaan suunsa ja peittämään itsensä, tyttö ja hänen ystävänsä kävivät miehen kimppuun lyöden ja potkien häntä.

"En muista mitä sitten tapahtui. Tunsin vain potkut ja kuulin loukkaukset.", Behesti kertoi Mehr-uutistoimistolle.

Behesti kaatui maahan ja joutui kolmeksi päiväksi sairaalaan.

Hän sanoo, ettei ei nosta pahoinpitelysyytettä tyttöjä vastaan, mutta ei myöskään estele, jos paikallinen syyttäjä haluaa tutkia tapauksen. "Jos tapaus auttaa islamilaisen hijabin asiaa", hän lisäsi. Tiettävästi syyttäjä tutkii jo tapausta julkisena pahoinpitelynä.

Iranilaisnaiset ovat muuallakin alkaneet vastustaa moraalipoliisin kovistelua, mistä on todisteita myös YouTubessa, iranilaistaustainen Golnaz Esfandiari kirjoittaa RFE/RL-verkkosivulla.

Mehrin mukaan naiset ovat hyökänneet ainakin kolmea muuta nimeltä mainittua oppinutta vastaan.

"Tietysti. jos päinvastaista tapahtuu – että moraalipoliisi pieksee julkisesti 'huonosti peitettyjä' naisia – on kyseessä vain välttämätön pukukoodin toimeenpano", Esfandiari ironisoi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

25.5.2013