Itä-Lontoossa vuonna 1888 prostituoituja tappaneen ja silponeen Villtäjä-Jackin henkilöllisyys on yhä mysteeri, jonka jalanjäljille pääsee karmivalla kävelykierroksella Lontoossa.
Isä lähetti hirveän tekstiviestin vaimolleen – poliisi löysi neljän lapsen ruumiit
STT–AFPIsän epäillään tappaneen neljä lastaan Pohjois-Saksassa, kertoivat saksalaislehdet lauantaina. Poliisi löysi neljän lapset ruumiit ja pahoin loukkaantuneen 36-vuotiaan isän perjantaina. Isä oli yrittänyt tappaa itsensä.
Verityöt tehtiin Ilsedessä Ala-Saksin osavaltiossa. Tapetut lapset olivat 5-, 7-, 9- ja 12-vuotiaita. Lapsista kolme oli tyttöjä ja vanhin oli poika. Nelikko oli tapettu vuoteisiinsa.
Poliisin mukaan lasten vanhemmat olivat eroamassa. Isä oli lähettänyt ulkomailla lomalla olleelle vaimolleen tekstiviestin, jossa hän oli sanonut tappavansa lapset. Nainen hälytti poliisit paikalle.
Isä oli myös jättänyt itsemurhaviestin, jossa hän sanoi, ettei voinut elää ilman lapsiaan. Naapurien mukaan mies oli hyvä isä, mutta kärsi ajoittaisesta masennuksesta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
Talous
Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
Urheilu
Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
Kulttuuri
Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
Luetuimmat juuri nyt
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Sedinien hevonen voitti raveissa, kun Ruotsi iski 1–0
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Euroviisujen seuranta – kommentit yhä luettavissa
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään
- Katainen toivoo yhä työmarkkinajärjestöiltä palkkaratkaisua
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Tukholmassa jääkiekko voitti Euroviisut 3–0
- Putkirikot veivät veden sadoilta Vantaalla
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Mikael Granlund uskoo pronssin kiinnostavan
- Dortmundin Hummels ehkä pois Mestarien liigan finaalista
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- Viisukuume huipussaan finaaliin valmistautuvassa Malmössä
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Nyrkkeilymestari Vitali Klytško johdatti protestimarssia Kiovassa
- Ruotsissa kolme sivullista haavoittui koruliikkeen ryöstössä
- Pohjois-Korea testasi lyhyen kantaman ohjuksia
- Afganistanin parlamentti ei tuominnut naisiin kohdistuvaa väkivaltaa
- Kolumni: Ja Beckham loi miehen
- Maailman kuvat: Napoleonin kasvot
- Depardieu vertaa Putinia paaviin
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Turkin rajan lyhyt liikennesulku kaatoi Depeche Moden keikan
- Litvinenko-tutkimus uhkaa kaatua todisteiden salaamiseen
- Prahan metro houkuttelee sinkkuja treffivaunuihin
- Saksassa kaikki lapset pääsevät iltapäiväkerhoon
- Kymmeniä loukkaantui lähijunien törmäyksessä lähellä New Yorkia
- Fakta: Lähes satatuhatta lasta katosi
- Tästä on kyse: Suomessa huolta iltapäivähoidosta






