Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Vesi valuu jo tulvavallien yli Louisianassa – seuraa kartalta hurrikaanin etenemistä

 |   |   | 
 
STT–AFP–AP–REUTERS–HS
JONATHAN BACHMAN / REUTERS
Meri on noussut rantabulevardille Lake Pontchartrainissa New Orleansissa.
Meri on noussut rantabulevardille Lake Pontchartrainissa New Orleansissa.

Ykkösluokan hurrikaaniksi vahvistunut Isaac-myrsky on iskenyt toistamiseen  Louisianan osavaltioon Meksikonlahden rannikolle.

Vesi on noussut niin korkealle, että se valuu jo tulvavallien yli Louisianan kaakkoispuolella. Plaquemines Parishin alueelle tulvavallin pettäminen on aiheuttanut tulvia, ja jotkut asukkaat ovat tiettävästi jääneet saarroksiin asuntoihinsa.

Hurrikaani on tuonut mukanaan erittäin voimakkaita sateita, yhdysvaltalaismedia kertoo.

Hurrikaanin keskus saapui rannikolle aamuyöllä Suomen aikaa ja siirtyi lännen kautta takaisin merelle. Hurrikaani iski uudelleen rannikolle aamukymmenen jälkeen, kertoi USA Today.

Louisianassa New Orleansin kaupungin alueella on NBC:n mukaan noin 300 000 kotitaloutta ilman sähköä myrskyn takia. Hurrikaanikeskus on kuitenkin siirtänyt varoitustaan trooppisesta myrskystä Texasin puolelle eli Louisianasta aavistuksen länteen.

Yön jälkeen paikallista aikaa hurrikaanin odotetaan hitaasti heikkenevän.

New Orleansin kaupungissa sekä muissa Yhdysvaltain Meksikonlahden vastaisen rannikon asutuskeskuksissa on valmistauduttu Isaacin tuloon.

Viranomaisten mukaan tulevaan myrskyyn on varauduttu paremmin kuin paljon tuhoa vuonna 2005 aiheuttaneeseen Katrina-hurrikaaniin.

Keskiviikkona tulee kuluneeksi tasan seitsemän vuotta siitä, kun hurrikaani Katrina iski New Orleansiin.

Tuolloin Katrina oli voimakkuudeltaan kolmonen viisiportaisella hurrikaaniasteikolla. Se tappoi yli 1 800 ihmistä ja aiheutti miljardien dollarien vahingot.

Presidentti Barack Obama on tehnyt kaikkensa osoittaakseen, että viranomaiset ovat varautuneet hurrikaaniin vuotta 2005 paremmin. Obama julisti Louisianaan poikkeustilan ja määräsi tuhansia sotilaita valmiuteen auttamaan siivous- ja pelastustöissä.

Presidentti varoitti, että Isaac voi aiheuttaa laajoja tulvia ja kehotti ihmisiä noudattamaan viranomaisten evakuointikäskyjä.

"Nyt ei ole aika uhmata kohtaloa", Obama opasti.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

18.5.2013